JORRI. Vai sieltä se sekin… Sekös sinä olet se vanha Vänni?
VÄNNI (Raapii kainaloansa). Ka sitä Vännin taloahan minä olen tässä jo asunut kohta hyvän osan vuotta… Vaikka siinä ruojassa on niin kalliit ne verot, jotta papillekin menee jo eloa, jotta sillä syöttäisi koko karjan sikojakin… Mutta jonkunhan sitä pitää sitäkin asua.
JORRI. Ka pitää… Ja se sian liha onkin nyt kallista tavaraa… Niin hyvä liha saisi olla niin huokeaa, jotta sitä kannattaisi syödä surkumatta… Entäs miten ne ovat tämän Vännin naimiskaupat?… Tokko se Jutikan tyttö tulee?
VÄNNI. Ka siinähän se on menossa asia… Niitä kauppoja on siinä hierottu pitkin kevättä ja nythän se pitäisi lopultakin päättää.
JORRI. Kyllähän se taitaisi hyvä olla naimisissakin olla, jos ei tarvitseisi sitä eukkoa elättää ja jos se ei riitelisi… Vaikka eikö sitä yleensä naimisiin joutunut sitte siunaile, jotta ainoastaan yksinään se on tään ihmisen hyvä olla?
VÄNNI. Ka sepä on sen päälle, miten se kullekin siinä eukon otossa onnistaa… Toisille onnistaa hyvästi ja toisille huonosti, niin kuin kaikessa muussakin kaupassa.
JORRI. Ka niinpä se on… Vaikka minua eivät ole vielä kaupoissa pahasti pettäneet muut kuin se Harjun Viku, joka petti piippukaupassa… Mutta minä pysynkin loitolla kaikista akoista…
VÄNNI. Eri… eri lailla se onnistaa siinäkin kutakin.
JORRI. Eri… Kun nyt onnistaisi sinun näin vanhoilla päivilläsi saamaan hyvän hierojan, niin sitte se kelpaisi elää, kun on itselläsi oma talo… Ja tämä rokka-Leena se olisi siinä asiassa pehmytkätinen… Mutta etpä sinä taitaisi siitä Leenasta huolia.
VÄNNI. Eipä siitä… vanhasta ämmästä… Ja kun tämä on kauppakin jo päättymässä tämän Jutikan tytön kanssa. (Tynnörin kumina kuuluu.)