JORRI. Tuommoista siitä tulee Hessu… Niin jotta ajattele, ennen kun otat tään Ellan… Kun aikanaan pitää varansa, niin sitte ei ole katumista.
ELLA. Niin kun et itse, Jorri, olisi lapsena ollut… Ei, Jorri! Lapsessa on vanhemman turva ja eukossa miehen onni ja ilo… Sinä et vain älyä sitä.
HESSU. Ka kun tällä Ellalla itsellään ei ole vastaan, niin mitäpäs näistä Jorrin vastustelemisista… Panemme hynttyyt yhteen rekeen!
ELLA. Mitäs sinä, Junnu, sanot siihen?
JUNNU. Ka mitäpä sanot. Eihän näihin Jorrin estelyihin ole uskomista. Ja terve ja hyvä mieshän tää on, Hessu… Hyvä oli entisellekin vaimollensa.
HESSU. Ei oltu Ellin kanssa yhtään kertaa torasilla.
ELLA (Kokoo vyön kudoksen). No tulehan tänne syrjään vähäsen, niin saan rauhassa kysellä vähäsen. (Menevät.)
JORRI (Itsekseen). Eihän se uskonut minun sanojani… On taas yhtä miestä vähemmän maailmassa.
LEENA (Tulee Ullalle riidellen). Sinun, pahan hengen, villitystähän se oli kaikki… Mikä hätä minulla olisi ollu tukkilaisille emännöidessä. Ja olisi niitä ollut tarjolla semmoisiakin, jotka eivät olisi peräytyneet! No olisi kyllä ollut… Vaikka olisin Jorrin ottanut, niin ei olisi ollut mikään hätä eläessä… Mutta nyt saa jututa ja käräjöidä ennen kun saa asian kunnolla päättymään ja menettää vähät varasi vieraille miehille ja tuomareille.
ULLA. No ota Jorri… Tuossahan se on.