JORRI. Ka tämä on ahkera ihminen, tämä Leena.
LEENA (Kaikerrellen). Mitäpä näistä köyhän rahoista on ja muista ahkeruuksista jos ei säästää osaa… Vaikka omiapa ne viidettä sataa olivat… Mutta nyt viime viikolla toki sattui kuolemaan se sisar Kaisa ja siltä jäi niitä miehensä peruja neljättä tuhatta ja siihen vielä omat lehmät… Niin jotta onpa tässä nyt jo mitä toisellekin antaa… Vieläkö se kolottaa?
VÄNNI. Helpottaa se vain vähä kerrallaan… Niin jotta neljättä tuhattako jäi peruja Kaisalta sinulle?
LEENA. Ka siinäpä noita jäi kolmetuhatta kahdeksan sataa käteisessä. Ja eikä ole enää puutosta vaatteistakaan. Kun ovat omat rytkyt Kaisan vaatteiden lisänä, niin on siinä vaatetta, jotta omillaan pääsee hautaan asti… Ja hyvälypsyiset lehmäthän ne olivat ne Kaisan lehmät… Vieläkö jomottaa?
VÄNNI. Ei se enää jomota… Mitenkä monta niitä olikaan… lehmiä?
LEENA. Ka kaksi aikaiseen poikivaa nuorta lehmää ja siihen vielä pientä karjaa ja iso sika… Tulehan nyt Niku vetämään jaloista ja Häkki kainaloista, niin se nyrjähtänyt nivel menee tuossa paikkaa paikoillensa… Ota tästä näin Häkki. (Nikulle) Ota tuosta… tuosta nilkasta ja pidä varasi että et sivulle vedä… Nyt!… Hyvin tasaisesti. (Painelee miesten vetäessä selkää) Minä tässä painelen samalla.
HÄKKI. No! Vedetäänhän nyt. (Vetävät.)
LEENA. Ihan näet rusahti kun meni paikoillensa!… Nyt se on terve! (Vänni nousee istumaan, hieroo molemmin käsin sivujaan) Silmätkin tässä ovat pesemättä. Vaikka olisi märkä riepu, jolla heitä sipuisi. (Etsii riepua.)
JORRI. Se olisikin tää Vänni kuollut ilman Leenaa.
HÄKKI. Kuolluthan se olisi!