Mutta ei. Mies ei kiirehtinyt. Imeksi vain piippua ja äännähti kavalasti.
»Ka osoothaan sie ihekkin sen verran jotta suat hänelle luvun piähän.»
Mutta ei sekään auttanut. Anna Doroteea koki selittää ja valittaa touhuten:
»Osoisinhaan mie, vuan kun se on niin ihepäinen jotta se ei rupii sanomaan sitäkään ensimäistä puustainta, aata.»
Jussi Belsebuubin päähän ilmestyi jotain semmoista ajatuksentapaista että hän taitaa pakostakin sotkeutua tuohon Manassen asiaan. Koki hän toki vielä siitä pelastua, kehoittamaila:
»Ka heitä sittä se aa välille ja ala iistä!»
»Iistäkö»? oudosteli vaimo. Mies vahvisti.
»Ka iistähään se alakaa isämeitäkii… Niin jotta mikä siinä on vaikka iistä!»
Mutta se sotki vaimon asiat ja älyn. Ei hän ollut varma löytääkö hän sen iin käsiinsäkään. Koki hän sitä sieltä aapisesta katsella, mutta ei auttanut muu kun valittaa:
»Mikä ne kaikki iit löytää tommoisesta puustainjoukosta. Jossa on yhen-näköistä puustainta kuin mustalaista markkinoilla, niin jotta mää näistä ja ota selevä?»