»Yh … yh!»
Silloin potkasi Manasse sitä kärsään ja äänsi ynseästi:
»Mää siitä, eläkä tongi jalakaa!»
Sika aivan oudostui moisesta. Eihän Manasse ollut koskaan sillä tavalla! Epätietoisena katsoi se häneen ja kyseli ystävällisesti syytä, äännellen:
»Yh … yh … yh?»
Silloin selkeni taas Manasselle oma asiansa. Hän vihastui ja uhitteli siallekin:
»Vaikka miten yhkä niin en mää kouluun!»
Ei ymmärtänyt sika. Päätänsä vaan punoi ja nähtyänsä, ettei asiasta tule sen parempaa selvää, heitti sen ja rupesi rauhallisena tonkimaan pehkuläjää. Sekin ärsytti Manassea ja hän vannoi sialle tosissaan, täydestä sydämestä:
»Ja vaikka miten tongi niin en luve… Vaikka koko pahna tongi nurin niin en sano iitä.»
Niin he väittelivät. Suurempaa toraa ei toki syntynyt, sillä sika oli kylläinen, kaikkeen tyytyväinen. Se myöntyi kaikkeen, ilmoittaen myöntymisensä alistuvalla: