»Mie sanon siulle, Jussi Beltsebuub, jotta jos on vuan mestarj, joka osovaa iit piähän iskii, niin sen pitää siihen männä jotta jutkahtoo vuan…
Hän imasi innostussanat, teki reiman kädenliikkeen ja jatkoi korotetuin äänin:
»Vaikka oisj kova mukulakiv pojan piänä, niin jos on vuan oikii mestarj niin, niin piruvie mänöö ii piähän kuin rautanaula lahoon puuhun.»
Manasse muisti unensa ja veti epäluuloisena sieramiinsa. Isä vielä myönsi:
»Ka mänööhään se oikiilta mestarilta!»
»Mänöö… Sen pitää männä», vahvisti Pietari Isaskar, innostui ja vannoi korkealla äänellä:
»Kun tääki poika isköö puustaimen kennen piähän, niin sen pitää männä sinne, vaikka ihe paholainen oisj vastaan haroomassa.»
»Mänööhän se siulla!»
»Sen täytyy männä!» nousi mestarin luonto ja hän kertoi:
»Saakeli vie tätäkin pappilan renk-Pekkaa!… Siinä olj poika, jolla olj piä!»