Ei tiennyt sitä Pietari Isaskaar, mutta vannoi toki rumasti:
»Mutta sen mie vuan siulle sanon, kuule, Jäppinen, jotta ii sillä pitää vielä istuu piässä, vaikka ihe piru oisj vastakynttä vetämässä!»
Isä ruikkasi suupielestänsä pitkän tupakkasylen ja vannoa jurnasi:
»Vaikka hänessä oisj kakstoista pahoohenkii, niin piähän sen puustaimen pitää männä kun mie vuon suan sen kakaran tässä kynsiinj».
Aivan oman onnensa nojaan unohdetut silmälasit solahtivat nenälle. Nyt vasta muisti Jussi Beltsebuubi ne. Hän suuttui, kiskasi ne pois päästänsä, viskasi pöydälle ja sadatteli:
»Nuokii lasin paholaiset tuossa hyppiit ja tanssiit jotta ei enee niä koko tuvassa omaa ihtiisäkkään!»
* * * * *
Synkkänä ilman mitään määrää vaelteli nyt Manasse metsiä pitkin. Vaistomaisesti veti toki kulku isän kotia kohti. Ei hän mitään ajatellut, ei päätellyt. Mieli oli vain täynnä umpimähkäistä uhmaa.
Niin osui hän lähestymään Saunasen taloa. Hän kierteli sitä. Mieli olisi tehnyt tavata Hikua, mutta ei uskaltanut mennä taloon. Ei myös, toiselta puolen, olisi ollut mukava näyttäytyäkään Hikulle. Vastoinkäyminen ujostutti väkisinkin.
Ja samoin oli Hiku ollut pakosalla koko päivän. Metsässä oli samoillut, kauan oli kierrellyt eikä tiennyt mihin yöksi mennä.