Kukka nukahti kedolle. Tähti helähti taivaalle. Alkoi ihmishengen oikea, ijäinen korkea runo:
Yön hämyissä nukkui jo kaunis Litva… Yötär istahti jo kelmeänkirkkaaseen kuupurteensa… pursi keinahteli kuin aalloilla kaunis ajatus… Yötär kehräsi runorihmaansa… Laulun hymistessä kiertyi se rihma puolaimelle… Hetki hetken päästä putosi täysi runo-puolain maahan kuin kaunis käämi… Runorukki hyrisi… Kauniit Illattaret poimivat runokäämit maasta ja kutoivat niistä kauniin runoharson, levittäen sen Litvan maitten ja vesien runoudeksi: lehtojen hämyksi, notkojen öiseksi taruksi, joen runoksi ja kosken kuohun tummaksi säveleeksi…
Niin solui kaunis kangas… Niin juoksi runotarina…
Silloin laskeutui korkeudesta enkeli Gabriel kauniiseen Litvan paratiisiin… Hän tuli Luojan lähettämänä puhtaana unennäkö-ilmiönä Martvan suojaksi… Jo laskeutui hän Martvan vuoteen viereen… Jo huomasi Martva suuren tulijan… Jo oudosteli hän sen tuloa… Enkeli selitti silloin hänelle:
— "Pois heitä pelko!… Minä tulen Jumalan käskystä sinun turvaksesi ja osottamaan sinulle mistä on ihmishengen onni etsittävä… Niin huolehtii Hän sinusta, hoitaa sinua, kuin armas emo pientä pääskynpoikaa…"
Martvan hento ruumis vavahti… Mieli värähti. Jo irtausi henki ruumiistansa… Se sai jo uuden, henkisen ruumiin. Silmiänsä huikaisevalta valolta varjostaen, Luojan lähettiä ihmeissänsä tarkastellen, vastasi hän hänelle nöyrin mielin, kuin viaton lapsi:
— "Oi! En minä tohdi mukanasi tulla!… Sinä olet niin suuri ja minä olen rinnallasi tomunlapsi… Suo minun ihailla vain kauneuttasi ja kiittää Häntä, joka sinun salli minulle, mullanlapselle, näyttäytyäkään!"
Autuuden kellot soivat korkealla, siellä, missä Yötär kehräsi runorihmaa kuusirppipurressansa soluen… Suuri enkeli lohdutteli Martvaa, selittäen:
— "Et saa niin itsestäsi ajatella!… Sinä et ole pieni. Sillä muista, että sinä olet Hänen kuvansa… Sinä olet luoduista suurin… Sinä olet suurin Luojan jälkeen… Ihmishengen vuoksi on hän enkelinsäkin luonut… Sinua palvelemaan on Hän meidät pannut… Mutta sinä, suuri, ylhäinen ihmishenki et saakaan meitä, Hänen enkeleitään palvella, etkä meitä kumartaa…"
Neito hämmästyi… Jokin outo kirkastui hänelle… Hän huudahti ihmeissänsä: