"Onnellinen matkas' olkoon ihmis-onnen syiden luo! Siellä sulle kirkastukoon päivänselväksi se vuo, joka ihmishengen kantaa onneen, sekä rauhan antaa sille, joka vuon sen suo häntä johtaa Luojan luo!
Vaan ne onnensyiden juonet vievät kaikkeinsyvimpään. Ongelmoiden salat suuret johdattavat eksymään ihmishengen, salanjuuriin liian syviin, liian suuriin, jos ne pyrkii katsomaan. Niihin näkee Luoja vaan.
Siksi elon ongelmoita uskon silmin katso vaan! Ällös tutkiskella koita järjelläsi milloinkaan syvyyksiä syvimpiä, niitä kaikkeinpyhimpiä, joista ihmis-onni saa ravintoa ammentaa.
Nyt ja ennen, sekä yhä juuret onnen-ongelmain ovat Isän tahto pyhä. Niihin uskoa on vain sulia lupa, selvää joskaan niistä et voi saada koskaan. Yksinkertaisuudessaan ne on selvät ainiaan."
Korkeuden mailla kulkijat saapuivat jo unohdettuun paratiisiin. Päivä paistoi siellä taivaan runona. Ihmistä odotti koti-onni, lintua metsän rauha ja tuulta ikuinen tyven. Suurena selitti enkeli suojatillensa:
— "Näet, kuinka täällä puhkeaa ainainen kotionni. Se puhkeaa kuin kukka. Se odottaa poimijaksensa ihmistä, joka tyyten nääntyy onnenkaipuun janoon, kuin matkustaja kaikkein kuivimmassa, helteisessä erämaassa nääntyy veden puutteessa päivänpaisteen polttamana, kun ei tiedä, että käden ylettymän päässä odottaa raikas, vesirikas lähde, ja lähteen reunalla lippi, jolla voi mielin-määrin ammentaa lähteen vesiantimia…"
Jo lähde lorahtikin ihmishengelle… Jo lähteen pohjalta kuului kaunis, salainen soitto… Siellä soi koti-onnen kannel. Se soi puhtaan neidon polven päällä ja sen sormien soittamana… Martva tajusi sen soiton… Ihmishenki, joka oli hänessä, ei siis ollut vielä sitä lähdettä unohtanut. Enkeli jatkoi puhettansa:
— "Viime matkalla sait kuulla suuren lemmenkäskyn, Luojan käskyistä ensimäisen. Sen on Jumala luomisessa terottanut ihmiselle terävämmin, kuin omantunnonlain, josta Hän sanoin vasta Sinailla puhui. Luomisessa Hän painosti sanoin ainoastaan lemmen käskyn… Miksi Hän niin teki, se jääpi Hänen salaisuudeksensa…"
Hän vaikeni. Martva lausui hänelle hiljaa:
— "Enhän sitä koskaan kyselekään… Minä tiedän nyt sen käskyn ja siinä on kyllä minulle… Ja oikeastaan tiedän enemmänkin; Minä tiedän miten ihmeen armas ja puhdas on sekin Luojan käsky… Sen täyttäminen on minulle suurin mainen onni…"