— "Täällä on kaikki outoa ja ihmeellistä… Lehto on täynnä hellyyttä ja puhtautta… Tuuli on varmaan nukahtanut, tai on muuanne matkustanut…".
Mutta vaaran alla oli tiehaara. Tie, joka erosi siitä oikealle, kulki puhtaan runolehdon läpi… Ja siinä lehdossa oli ikuinen siimes, siinä oli rauha ja siinä oli puhtaus… Se lehto oli tulvillansa kaipausta… se oli täynnä ikävää ja odotusta ja jaloa murhemieltä… Se murhemieli nousi valkokukkien tuoksuntana ja se täytti koko kauniin lehdon… Ei soinut siellä soitto, ei helähtänyt siellä ilolaulu… Lintu lauloi siellä armaallensa kaihoisinta virttä, surren sen kanssa jaloa elämän surua… Käki istui siellä koivun latvassa äänettömänä, kaipaillen sekin… Se kaipasi ihaninta onnenkukkaa: jalointa suurta äidin nautintoa, jonka oli kadottanut silloin, kun oli luovuttanut pesä-onnen vieraalle emolle, sekä lennähtänyt tiehaarasta vasemmalle, missä jalon äiti-onnen asemasta odottaa alhainen lempi… Erehdystänsä surren istui nyt käki, lintukunnan kepeämielinen portto, ainoana ajanvietteenä se mielipaha ja katumus, joka seuraa aina sitä, joka on vaihtanut elämän korkeimmat ja jaloimmat hetken halpaan nautintoon, ja on pettymyksensä liian myöhään havainnut…
Oli ihmishengen ensimäinen valinta-aika… Oli se tiehaara, jossa paha tarjoutuu kauneimpana: Lemmenrunot pukuinansa:
Vasemmalle erosi toinen tie. Se vei aistipunalehtoon. Se vei kuuluun Harhasaareen… Sen portti narahti lemmen runona… Se lehto hohti punaväreissänsä… Kaikki oli siellä puettu hää-illan hienoon iltaruskoon… Kaikki oli kääritty herkulliseen värisointuun… Pehmeä, lämmin valo valui kaiken yli. Iloisimmat laulut helskyivät… Puiden siimeksestä vuoti hellin huilun ääni soinnuksi laulun sekaan… Siihen laulu- ja soittomereen laskeutui hiljaa puiden joka oksan päästä, lintujen ihana laulusade. Jokainen tirskahdus tipahti laulajan suusta hellään aistipunapaloon, putosi siihen, kuin kallis helmi punaiselle sametille…
Se saari oli lemmensumujen saari. Sen siimeksissä käveli lempijöiden joukko punaisissa pukimissa, lymyillen kukkaisimpiin pensastoihin… Lämpö uhkui outona ja huumaavana… Se lämpö oli marjankypsymiskuumetta… Se oli lemmen lämpöä… Nurmen ruoho oli hellää, hivelevää pehmeyttä… Se tarjosi hipiälle herkullisinta hivelyä… Kaikki suli hienouteen, hohteeseen, soittoon, lauluun, värisointuun, lempeen… Kaikki nautti, väsyi, levähti hetken, nautti taas… Ne levähtivät kauneissa keinuissa kauniin Hurmanlähteen luona… Lähteestä pulppusi viini iloisina, helskyen niin kuin soiva kannel… Pienet enkelit kantoivat viinin vaahtoa janoisille… Ne janoiset joivat siitä uutta voimaa, nautinnoihin, joivat sitä kauneissa keinuissa keinuen… Viinin vaahtoa tarjoillessansa lauloivat enkelilapset lemmen huilun säestyksellä:
"Juo viiniä lähteen lapsonen maan! On taivahan tähteen huolista maan tie liiaksi pitkä ja mahdoton myös. Sen vuoksipa turha on työs, jos lähdet nyt, sä väsynyt, niin kaukaa onnen hakuun. Sä täällä jo pääset sen makuun, saat juoda sen pohjaankin asti, ja nauttia armaimmasti, kun suonissa viini juoksee ja kiini saat siepata suutelon hennon. Ken alkaisi turhan lennon taivahan tähteen, kun luona tän lähteen on tarjolla onnen huuli ja autuutta huokuvi tuuli? Lyhyt on toki ihmisen ikä ja pitkä on polku se, mikä vie tähteen. Luo lähteen vain ehtivi ihminen käydä. Siis täällä sä maljasi täytä ja pohjaan juo, niin onnen luo oot ehtinyt aikanansa."
Pahan voima kukki koreimmillansa… Sen sävel soi suloisimmillansa… Mutta ei tajunnut sitä vielä neidon sielu… Se oli liika puhdas punavalolle. Katseillansa kysyi hän sen selitystä saattajaltansa ja rauhallisena selitti enkeli hänelle:
— "Tässä erkanevat hyvän ja pahan tiet. Oikealle lähtee hyvän ja puhtauden tie. Sen tien varrella ovat kaikki maisemat täynnä ihmishengen jalointa kaipausta, ikävää, jopa tuskaakin, joka polttaa ihmisestä pois alhaisuuden ja pahan ja jalostaa sen hengen suureksi, korkeaksi ja yleväksi, joka pyrkii aina Luojan luo… Mutta vasemmalla ovat pahan maat, kuulu Harhasaari. Siellä saat sinä hetken herkullisen hedelmän syödäksesi. Mutta syötyäsi tunnet olevasi petetty, kuten Eeva, joka uskoi käärmettä. Sinä olet nytkin vapaa. Hän ainoastaan varottaa sinua. Kuten Hän varotti Eevaa: 'Älä syö', niin varottaa Hän nyt sinua lausuen; 'karta pahan tietä, sillä siellä odottaa kuolema'!"
Hyvän ja pahan laulut alkoivat soida neidon povessa miltei jo tajuttavina… Elämä teki siten suurta työtänsä. Se kasvatti jaloa hedelmäänsä: ihmishenkeä, kasvatti yhtä toisen kustannuksella: jalosti yhden, antoi toisen työn huonona mädätä… Ylevänä lopetti Gabriel:
— "Siis päätä tässä kumpaa tietä tahdot käydä! Oikealla odottaa elämä ja ihmishengen onni… Vasemmalla odottaa kuolema hetken onneen kätkettynä. Ja sekin täytyy sinun siellä omin käsin liasta ottaa… Valitse siis hyvä, taikka paha!"