— "Näät täällä kodin. Uutimien takaa, kun aika tulee, täytyy sinun nähdä se, jota et vielä tunne… Muista silloin: Kaksi alttaria on edessäsi. Luoja sinun sallii valita kotilieden alttariksi tämän alttarin, tai tuonkin toisen, vuoteen… Valitse oikein!…"
— "Mutta miten tiedän valita oikein?" — keskeytti Martva avoimin katsein, mutta ihmeissänsä. Hänelle siihen lausui Gabriel:
— "Hän neuvoo sen, jos vain itse pysyt Hänessä. Kodin suurin runous on pääskysparin huoli pesuudestaan: On sinä pienen pesän tekeminen ja emon huoli lemmenhedelmistään, joita hän on koonnut siipityngän alle; sinä runoutena on puolison liverrys armaan emon kiitokseksi, ja sitten yhteishuoli poikasista, ja ilo, jota he nauttivat silloin, kun pieni saapi siiven sivullensa ja lähtee maailmaan sen kantamana… Sen kaiken runouden korkeimpana tulena palaa puolisoiden usko, että se runous on jumalainen, jopa myös korkeakin… Se usko tuo kotiin puhtauden suuren runon, rauhan, onnen ja kaiken hyvän… Siitä runoudesta, uskosta, puhkeavat naisen sieluun korkeimmat avut, naisen ihanimmat koristeet ja sen jalon olemuksen kauneimmat kukat: puhtaus, uskollisuus ja äidinrakkaus… Katso, itseselvä ja yksinkertainen on onnen vyyhti… Siis laske kaiken onnen perusteeksi se korkein runous, mutta älä lähde valoa tavottamaan syvyydestä ja hämärästä selvyyttä, niin onni uskosta Häneen helähtää sinulle joka päivä Hänen lahjanansa…"
Kodin runokellot soivat. Hyvän laulut hymisivät. Haaveillen, puhtaan katseen maahan luoden virkahti Martva:
— "Minulle selkenee nyt Hän jo kaikkein kirkkaimmaksi auringoksi…
Hän onnen syytkin näyttää nyt jo minulle, joka ennen tiesin, mitä
on onni, mutta en tiennyt, mitä tietä myöten johtuu se ainoastaan
Hänestä ja Hänen lahjanaan…"
Niin jalostui taas lemmen runo takaisin suureksi hengen runoksi.
Enkeli jatkoi selitystänsä, puhuen:
— "Jo paljon on antanut sinulle Luoja: Hän on siunannut sinun elämäsi kauniiksi hyminäksi, jota tuhannet ihastuneet kuuntelevat. Ei kadesilmäyksen ole Hän suonut sinuun päästä. Rakas isän koti on sinulla turvallisin pääskynpesä, joka on rakkautta tulvillaan. Hän ei ole päästänyt pahaa sydämeesi… Se on lahjoistansa suurin… Hän on suonut sinulle kauneuden ja jalon sielun. Hän on hoitanut sinua niinkuin lastaan kehdosta asti. Nyt on Hän sinulle suonut puhtaan sulhon… Onnen ongelmoihin Hän on sinun suonut heittää silmäyksen, niin että tiedät karttaa pahaa, tiedät niin välttää sitä puuta, josta Hän on kerran kieltänyt ottamasta… Siten on Hän sinulle tahtonut taata sen onnen, jonka oli jo suonut… Siispä kiitä Häntä niistä lahjoistaan!"
Rauhallisena totteli tyttö Jumalan ääntä.
Kaunis rukous sekottui enkelien soittoon nousten taivaan korkeuteen kauniina, niin kuin unelmoivan neidon unelma kulkee armaan hengen luokse runojen maailmoihin… Gabriel seisoi Martvan takana, kädessänsä valkoinen kaunis risti, ja alttarilla palavan kodin-runotulen hohde valaisi heitä runohohteellaan.
Mutta jo nousi musta lippu.