— "Pastorin ei pidä pahastua, että minä ajatukseni lausun aina rehellisesti, vaikka tiedän, että Te olette niiden jyrkkä vastustaja. Mutta minusta tuntuu, että Darwinin kehitys-oppi — jota Harhama tuntuu jossain määrin seuranneen — olisikin oikea ihmisen luomisen selitys."
Oolavi jännittyi keskustelusta. Hänkin oli itseksensä paljon lukenut. Hän oli lukenut harvoja kirjoja, mutta sen sijaan niistä rivien välitkin. Hän ei lukenut niin kuin henkinen hottentotti, joka palvelee omaa päätänsä puujumalana ja nostaa sen muidenkin ihailtavaksi, vaan kuten mies, joka lukee viisastuaksensa jäsen tähden etsii kaikessa oikeutusta. Mutta se tieto oli hänessä kumminkin vielä kepeää. Se oli vasta syvemmän tiedon janoa, janoa, joka juodessa yhä yltyy.
Hän selaili nyt kirjaa ja seurasi keskustelua. Nuoren papin posket hehkuivat. Hän vastasi Aatteelalle innostunein mielin:
— "Olen iloinen, että saan kanssanne asiasta puhua. Minä en ollenkaan kiellä, ettei Darwinin oppi siitä tiestä, jota Jumala on käyttänyt ihmistä luodessansa, olisi tai voisi olla oikea."
Molemmat kuulijat hiukan oudostuivat Oolavi oli kyllä tutustunut Darwinin aatteisiin ei ainoastaan nimeltä, kuten miljoonat, vaan paljon syvemmin. Mutta hurskas kasvatus ja sen luoma raamatullinen mieliala ja usko olivat vaikuttaneet, että hän jo vaistomaisesti piti niitä aatteita todistamattomina ja varsinkin raamatun opille ja jumalan-uskolle vihamielisinä.
Kun nyt nuori, hurskas pappi myönsi niiden oikeuden mahdolliseksi, jännittyivät hänen sielunsa voimat heti täyteen vireeseen. Pastori Aamusto huomasi sanojensa vaikutuksen ja jatkoi:
— "Ei raamattu kiellä sitä, että Jumala on pitkien aikojen kuluessa kehittänyt maan tomun ihmiseksi. Päinvastoin: Jumala ei ole mikään katastrofisti, joka tekee hetkessä tehtävänsä. Jotka opettavat muka raamatun ilmottavan, että Jumala loi ihmisen silmänräpäyksessä, ne valehtelevat, sillä sekin vertaus, että 'tuhannen ajastaikaa on Jumalan edessä kuin yksi päivä', on aivan vertauksellisesti käsitettävä. Sekin vertaus voi olla vielä liian lyhyt…"
Oolavi katseli nuorta pappia ihmeissänsä. Puhuja lisäsi:
— "Sillä käsitättehän Te, että Hänelle, joka on ijankaikkinen, ei voi olla aikaa, vaan kaikki on Hänelle yksi hetki. Meidän tuhatvuotemme eivät voi olla ijankaikkisuudessa verrannollisesti sen pitempiä, kuin on olevan rinnalla olematon, tai äärellinen rahtu äärettömään verrattuna."
Aatteela mietti. Hänen epäilynsä oli syvällistä. Sillä ei ollut mitään yhteyttä niiden kanssa, jotka ovat varmat kaikesta, mitä eivät ole viitsineet koskaan ajatella ja mitä ei kukaan ole kyennyt tutkimaankaan. Hitaasti, joka sanaa punniten alkoi hän kuivalla äänellä väittää: