Rajaton riemu täytti enkelien rinnat. He veisasivat herransa kavaluuden ylistystä:
"Konsanansa pirun-ansa katketa ei taida. Jospa lie kenen tie leveä tai kaita, kumpikin ne paulaas johtaa. Kaikki siinä sinut kohtaa. Viekkahalla, kavalalla, ne on sulia paulanrihmat hienot niinkuin valovihmat, joit' ei kukaan hoksaa kiertää, kosk' ei silmä niitä nää."
Sävel vieri virsimerenä. Perkeleen vihjauksesta ilmestyi korkeuteen hänen kohdallensa tuhatmäärin enkeleitä, tuliset seppeleet päässä, käsissä hohtavat pasuunat. He seisoivat tulisten kotkien seljässä, puhaltaen ylistysvirttä Perkeleelle. Sävel valui sateena alas. Soittajajoukot loistivat tulipilvenä seppeleittensä ja kotkain tulesta. Perkeleen edessä veisasi enkelijoukko soiton säestyksellä suuren herransa ylistystä. Perkele itse puhui taas, kaiun hänen sanojansa säestäessä:
— "Tuhannet piispat, jotka ovat nuhteettomat Jehovan edessä,
kirjoittavat kirjoja, eikä maailma niitä lue, mutta palvelijani
Harhama, joka paljastaa minun henkeni hedelmiä, on saava ihailijoita.
Minun henkeni, paha, on sen kautta osottautuva taas oikeaksi ja
Jehovan henki vääräksi."
Tuliset kotkat levittivät ylhäällä siipiänsä levälle… Korkeus kohisi… Enkelit puhalsivat pasuuniinsa… Sävel pauhasi kuin vuoren vieremän kaiku… Alhaalla veisasivat enkelit sen säestyksellä:
"Sinun kaikkivaltiuttas maa ja taivas tunnustaa. Sinun suurta voittoasi kaikki tyyni ennustaa… Koko kaikkeuden pauhu Sulle kantaa kunniaa. Halki maailmain kuin kauhu äänes suuri pauhoaa. Kaikki sua kumartaa, kun sun aikas' armas saa."
Pöydälle, Harhaman eteen, ilmestyi pieni punainen käärme, joka Perkeleen vihjauksesta muuttui kynäksi. Enkeli Iiranto antoi sen Harhaman haamun käteen. Kaikki odottivat, haventa hievauttamatta. Kamalan kolkko äänettömyys ikäänkuin kauhuna istui pilkkopimeillä kymmenen peninkulman korkuisilla vuorenhuipuilla, lymysi vastaavan syvissä rotkoissa kuin hiiviskelevä kuolema, kyyristeli onkaloissa ja kyykötti sammuneiden tulivuorien aukkojen syvyydessä kuin peikkojoukko pesässänsä. Soitto oli vaiennut. Kotkat kantoivat kuormaansa, siipeä liikahduttamatta.
Harhaman haamu alkoi työnsä. Silloin räjähti ylhäällä pasuunan soitto. Ihastunut enkelilauma alkoi palvella Perkelettä kauniilla laululla, jota suuri soitto säesti. He tanssivat laulun tahdissa, rukoillen Perkelettä valamaan henkensä Harhaman kirjaan, ja antamaan viisautta ja voimaa Iirannolle, joka johti uutta työtä seisten Harhaman haamun takana. Iki-pimeydessä, johon tulvi valoa soittajien seppeleistä ja kotkien siipien tulesta, häilähtelivät enkelien punaiset varjot sulavina lumokuvina… Ne notkahtelivat tummina tuli valoina, joista ei valo kauvemmas omaa ihoa levinnyt… Polvi taipui kauneutena… käsi kukkana… vartalo sulona… Tanssitanhua oli taikamaana, jossa henget karkeloivat satukaunista kisailua. Soitto pauhasi korkeudessa. Enkelit lauloivat rukousta tanssinsa muaksi:
"Oi herra kaikkivoipaisin! Näin karkeloiden, laulaen me palvelemme sinua, anellen suita armoa. Kuin uni kaikkein ihanin näin edessäsi pyörimme sun ylistystäs kehräten ja kiitostasi kiertäen, rihmoiksi sitä kerraten. Kuin armain tuulen henkäys, näin häilähdämme. Nopsina taas kiepahdamme kauniisti, kuin perho kukkaa kaartaen, kun kukan tuoksukylvyssä se mairemielin karkeloi kukalle, mieli metenä ja elo siiven-värinä."
Näky oli saarekasta satumaata, missä henget ajavat aalloilla, haahtena kaunis sävel, kaiku sen kaiken satamana ja kannel soi kivellä, sormen siihen koskematta… Saarella asuvat ihanat neitoset, leikkien ikävän keralla… Lumme on lumoa, kaisla neidon kaipausta ja valo kuutamovaloa. Harhaman haamu jatkoi työtänsä, Iiranto seljän takana, kädellään Harhaman kynästä pidellen. Perkele säteili voitonriemua. Enkelit jatkoivat hänen palvelustansa laulaen ja tehden sanoja vastaavat liikkeet: