— "Tämä paratiisi on oikeastaan minun. Ei Jehovalla ole täällä mitään, jos oikeus taas kerran vallan saa…"
Litvan kirkon kello kumahti… Sen kirkas sävel vei ihmishengen huokauksen ylös Luojan asunnoihin… Risti vilahti… Se heitti välkkeenänsä ihmishengen iki-ikävän, heitti sen korkeutta kohti, lahjaksi Jumalalle… Urut soivat… Niiden sävel vei kiitosta Hänelle… Kuului kaunis kirkkolaulu… Rukous kohosi hartaana kuin ihanin uhrisavu… Kaikki palveli suurta Jumalaa…
Sen kaiken näki Perkele… Kateellisena jatkoi hän silloin puheluansa:
— "Hän kantaa täällä Litvan kuninkaana nyt kunnian ja kiitoksen ja kaiken!… Hänelle humisevat kirkonkellot… Hänelle soivat täällä kauniit urut ja pappi sekä eksytetty kansa veisaavat hartain mielin kiitosvirttä…"
Korkeudessa leijaili ihmishengen jumala-ikävä… Se leijaili kauniina rukouksena, ihanimpana ihmishengen runoutena… Ihmis-elämä oli ainaista onnea, ainaista kotiin kulkemista… Yöllä se kulki unina tai hengen suurena rauhana… Päivin nousi se Häneen rukouksena…
Kateisena jatkoi Perkele sitä katsellessansa:
— "Ah, rukouksen harras, pyhä henki, tuo herkullisin, armain uhrisavu kohoaa Hänelle täältä yötä päivää!… Se jalo, maire rukouksen pilvi nyt ympäröi kuin pyhä savu Häntä, leijaillen sävelissä Hänen päällään… Ah, mikä kalliin voiteen maire tuoksu!"
Viha leimahti hänestä… Liekki hulmahti punaisemmaksi… Perkele antoi salaisen merkin… Syvyys kohahti silloin… Lieska sammui ja sen sijalle kohosi kuulu "Litvan laulun" kari… Sille istahtaen ja kaunista Litvaa tarkastaen järkeili Perkele kivikova ilme kasvoillansa:
— "Mutta täytetty on nyt jo toki aika!… On tullut hetki, jolloin voin jo nousta Jehovan lujaa linnaa kukistamaan… Vihdoinkin minulle on Harhamani avannut oven kuuluun Tuukkalaan… Mies nukkuu siellä nyt jo rauhatonna. Jo itää hänen povessansa siemen, se siemen, jonka häneen äsken kylvi Aatteela papin luota palatessa…"
Salat aukenivat… Näkyviksi rihmoiksi muuttuneina näyttäytyivät
Perkeleelle Oolavin ajatukset… Rihma kiertyi ja värisi…
Ihmishengen himot ja halut kiertyivät kuituina siihen… Niitä
katsellessansa jatkoi Perkele järkeilyänsä: