— "Harhamani kirjasta kylvi Aatteela epäilyn siemenen Oolavin poveen: Siitä kirjasta otti hän sanat: 'epäilys on jalo: siitä kasvaa siveellis-usko'…"
Ihmishengen haluista punoutunut rihma kiertyi yhä monivärisemmäksi… Epäily ja elämänhalu vilisivät siinä päävärinä… Riemastuneena jatkoi Perkele puhettansa:
— "Se Harhamani raottava ovi on neulansilmä, jonka läpi mahdun, rikkaana, kamelilla ajaenkin… Nyt suuri tie on auki ihmispoveen… Jerikon muurit seisokoot paikoillansa Ranniston sekä Litvan ympärillä!… Niiden sisäpuolella teen minä nyt jo työni…"
Pieni tuli nousi vedestä. Se kohosi kruunuksi Perkeleen päähän. Pahan voimat ajelivat vihaisina suhahduksina Litvan selän veden pintaa pitkin. Onnenkaiku alkoi jo rantalehdoista hävitä. Ylpeänä jatkoi Perkele puhettansa kerskaten:
— "Jehovan oma, kaikkein paras pappi on suositellut minun Harhamaani tämän erehtyneen Litvan enkeliksi… Niin Hänen valittunsa, parhaimpansa tekevät tiet ja portit avariksi, kun minä saavan milloin paratiisiin valtaani siellä uudistamaan taas…"
Pahan viimat suhahtelivat yhä kiivaammin. Autiona ja tyhjänä levittäytyi järven vesitanhua. Ylvästellen jatkoi suuri puhuja:
— "Niin, pappi oli minun aseenani!… Vaan eipä toisenlaista suosittajaa olisi uskonutkaan Litvan kansa. Hän, pappi, Jehovaansa puolustaessa epäilyn kylvi äsken Oolaviin!… Se kylvö itää nyt jo kyselynä…"
Hän mietti sekä jatkoi puhettaan:
— "Nyt on jo voitto varma, saavutettu… Hän lausui ensi iskun saatuansa: 'Minä panen vainon sinun ja vaimon välille'… Niillä sanoillaan Hän jätti käsiini vaimon vihollisenani. Ei vainon vallitessa ole säälin aika…"
Suuri viha välähti hänen silmistänsä. Kostonhaluisena vannoi hän: