— "Sinä epäilet siis Hänen lupaustaan tai voimaansa, kun et niihin luottaen uskalla sokean uskon temppelinharjan päältä epäilyn jaloon kuiluun heittäytyä, töitään ja ihmeitänsä tutkimaan… No sekin 'epäily' on 'epäilystä'… Mutta muista: sokea epäilys ei ole siveellistä, vaan on se aivan yhtä arvoton kuin sokea usko…"
Entistä lumoavampana nousi soitto syvyydestä… Yhä armaampana huiskuttivat neidot siellä liinojansa… Elämän salaisuus nousi huumaavana höyrynä kultaisista kattiloista… Koski veti jo yhtenä lumona… Perkeleen viisautta ihaillen lausui Oolavi hänelle:
— "Sinähän olet pieni filosofi…"
Salaperäisenä selitti suuri henki siihen:
— "En sitä kiellä, enkä kerskaa sillä… Se vanha, kuulu filosofin arvo on miekka, jossa on kahdenlainen terä: Hulluuden filosofi tuntee tutkimatta syvyyden kaikki salat juurtajaksain… Järjen suuri filosofi pukee taas viisauden kaikkein konstikkaimpaan vaikeuden narrikaapuun… Hän tietää, että salaperäisyys on aina kiehtovinta… Sillä myöskin on helpoin peittää pieni järjen puute… Edellinen saa viisautensa äitinsä kohdussa ja halveksii tutkimista… Jälkimäinen kokoaa sen epäilyn ja tutkimuksen kautta… Kummanko tien ja arvon sinä tahdot?… Tohditko epäillä ja tutkistella?"
Hän loihti Oolaviin viisauden ja tiedon janon… Se jano poltti… Mutta syvyydessä lorisi jo kaunis tiedon lähde… Nuoret neidot istuivat sen ympärillä, kultaiset harput käsissä… Lähteestä näkyi neidon kuvain… Harput säestivät sen lorisemista… Kaunis neitonen jakoi lähteen vettä kultalipillä… Mutta minkä se vesi sammutti tiedonjanoa, sen sytytti sitä harpun ihana soitto…
Yhä kaunistui elämän hämärä… Yhä kiehtovampana kutsui epäily
Oolavia. Hän lausui jo mietteissänsä:
— "Ei minulta koskaan rohkeutta puutu… Jo tuhannesti olen Hänen varassansa laskenut kotikosken suuret kuohut… Vaan enhän ole toki oikeutettu nyt Hänen armoaan ja kaitselmustaan niin julkeasti väärin käyttämään ja uskon temppelinharjalta epäilyn syvään kuiluun heittäytymään… Jeesuskaan ei kiusannut niin paljon suurta Isää, kun seisoi temppelinharjalla kiusattuna…"
Hyvän ja pahan voimat taistelivat hänen sielussansa… Mutta yhä kauniimmin soivat harput syvyydessä… Jano yltyi soitannosta… Lähde tarjosi vilpoista vettä… Iki-kavalana selitti Perkele hänelle:
— "Jeesus on toista, toista olet sinä… Se mikä sopi kerran Jeesukselle, ei sovi toki koskaan ihmiselle… Hän Itse käski kerran Pietarinsa koettaa Luojan sanan pätevyyttä: Hän käski hänen käydä haahdestansa myrskyiseen mereen… Kirkonharjajuttu siis oli siinä aivan pilkulleen…"