Tiedonlähteellä istuva neito ojensi jo Oolaville kultalipillä vettä… Harppu soitteli häneen yhä uutta janoa… Jo veti koski koko huumeellansa… Yhä kavalampana puhui kiusaaja hänelle. Se selitti:
— "Epäilyn kautta silloin Pietarille avautui jalo, siveellinen usko: Hänhän sen jalon epäilyksen kautta sai todistuksen Hänen voimastansa ja tuli kaiken uskon kallioksi… Epäily jalostaa siis heikon uskon, kuin tuli kullan…"
Pietarin suuri elämäntyö oli loihdittu Oolavin eteen… Se alkoi Genezaretin järveltä, jossa Pietari kävi veden päällä, epäili ja rupesi vajoamaan… Sumuna puhalsi Jeesus hänestä epäilyn…
Näky jatkui… Miljoonat kirkonkellot soivat. Miljoonat seurakunnat veisasivat kautta aikojen… Kaikkien niiden perusteena oli entisen epäilijän Pietarin usko…
Silloin kirkastui Oolaville epäilyn jalous. Se kirkastuminen tuli kuin kirkkain salama, joka iskee kuivaan keloon… Jo seisoi hän koskenniskan luona… Jo veti vesi venettä… Miehen veri kuohahti suonissa… Mieli hapuili korkeutta tavotellen… Suuri henki janosi nähdä syvimmät salat… Veren kuohuessa lausui hän kiusaajallensa:
— "En pelkää hänen töitään tarkastella… Nyt minulla on myöskin rohkeutta epäilyn koskeen syöstä veneineni, kun näytät vain sen kosken kuohut nyt… Vaan enhän voi laskea koskea kalliolta, jossa ei ole edes vedentilkkaa: ei ole pienintäkään epäilystä. Vaan näytä nyt se koski vesinensä, vie minut temppelinharjalle, jonka alla on se koski, niin oitis olen valmis viskautumaan epäilyn kosken kuohuvimpaan ryöppyyn… Minä en arkaile Pietarin lailla, sillä minä olen Oolavi…"
* * * * *
Syvyydestä näkyivät elämän suuret työpajat… Salaperäiset olennot takoivat oudossa satumaisessa valossa. Neidot lauloivat ja lähde lorisi…
Oolavi seisoi jo matkavalmiina suuren saattajansa edessä. Kummat voimat vetivät häntä. Perkele heitti sauvansa maahan ja oitis leimahti siitä palava pensas. Hämmästyneenä huudahti Oolavi:
— "Kas sitä!… Tämä peli oudostuttaa. Puutarhan pensas palaa, eikä kulu!… Sehän jo ihmetyötä muistuttaa!…"