Rauhallisena selitti Perkele hänelle:
— "Joka lähtee ihmeen syitä tutkimaan, hän saa nähdä ihmeitä itseäänkin…"
Huumaava savu nousi tulesta… Siinäkin soi kaunis soitto. Ihastuneena lähestyi Oolavi lieskaa ja koski siihen kädellänsä, mutta silloin hävisi tuli kuin rajutuulen sieppaamana ja sen sijalle avautui kuilu, johon laski vuolas koski, häviten kuilun pilkkopimeyteen: Suuri ihme oli Oolavin edessä. Hämmästyneenä huudahti hän:
— "Suuri Luoja!… Nythän muuttuvat jo alkuaineet!… Tulesta syntyy vesi!…"
Entistä viisaamman eleillä selitti Perkele:
— "Ei tämä ole vielä mikään ihme, vaan vanha, ennen tapahtunut seikka…"
Hän loihti Oolavin eteen maailmoiden syntymistoimen. Sitä osottaen selitti hän:
— "Maakin oli kerran tulinen pallo. Mutta eikö vesi nyt jo peitä sitä? Se vesihän on tulen synnyttämä. Ei ole se voinut tulla sateena avaruuden ikityhjyydestä…"
Kauniit neidot soittivat syvyydestä tiedon ja elämän suloista virttä… Koski kutsui laskijaansa… Suuri lumous veti Oolavia ottamaan salaisuutta käsin kiinni. Huumautuneena huudahti hän Perkeleelle:
— "Nyt jo luotan sinun puheisiisi!… Vie minut syvemmälle ihmeen sisään! Suo silmin nähdä ihmeen syyt ja juuret ja näytä miten oleva syntyy olemattomasta ja elollinen alkaa elottomasta! Minä tahdon nähdä kaikkeuden salat…"