— "En jätä pyyntöäsi täyttämättä", — vakuutti Perkele. Voiton-ilo kirkasti taas hänen kasvojansa.
Suuri kulku aikoi.
Perkeleen käskystä syöksyi syvyydestä koskenniskaan tulinen vene… Sen hohde huikaisi silmää. Se keikkui kepeänä kuohujen päällä, koreili siinä kuin tulinen kukka…
Jo astui Oolavi veneeseen… Hän astui siihen rohkeampana, kuin oli tähän asti viskautunut veneessänsä kotikosken kuohuihin, koettelemaan siinä käsivarren voimaa… Vene keikkui kepeänä…
Jo syöksyi vene maan alle pimeään kuiluun… Kamala koski syöksyi synkkää tietänsä peninkulmittain, kierrellen maan pimeissä onkaloissa… Väliin viskautui se kalliolta äkkijyrkästi alas… Hyrskyn heittämänä syöksyi se taas toisten kallioiden yli, viskautuen oman vauhtinsa voimalla… Se teki äkkimutkia: raivoisana heittäytyi se joskus aivan päinvastaiseen suuntaan… Mutta aina syöksyi se toki alaspäin… Ryöppy ajoi ryöpyn päälle… Hirmuisimmat hyökyaallot löivät toisiansa kumoon… Ne paiskailivat toisiansa vesipaljouksina pimeän, jylhän holvin vuoriseinämiin… Kaikki ryski… huusi… ulisi… ärjyi… Kamala vesipauhu täytti holvin… Se tuntui repivän vuoria… Se vapisutti kaikkea hirmuisuudellansa… Se syöksyi syvyyteen kuin raivostunut vesipeto, kiemurrellen kamalaa tietänsä pitkin kuin hirvittävä vesikäärme, joka tulipihdissä raivostuu, nostaa harjansa ja yrittää kietaista kiusaajansa ruumiinsa hirmuvoimien rusennettavaksi…
— "Tämä on toista kuin Tuukkalan koski", — huudahti hämmästynyt
Oolavi.
Koski ärjyi yhä vimmatummin… Holvin kiviseinät viskoivat sen hyökyaaltoja kauvas luotaan… Pimeyden vimmastuneet voimat tappelivat keskenänsä… Joskus syöksähti koskeen sivulta pienempi koski… Hyrske pieksi silloin hyrskettä… Joskus kaareutui itse koski monikymmenhaaraiseksi, hajoten pimeisiin onkaloihin, kunnes taas kaikki yhtyivät ja syöksyivät kiljahdellen syvyyttä kohti… Holvi oli haljeta pauhinaansa… Pieni tulivene valaisi pimeyttä himmeällä valollansa, joka hohti punaisena ryöpyn seasta, joskus aivan häviten siihen… Sen valon hämärässä häämöittivät rosoiset kiviseinät kuin hornan jättiläiset… Vähin taas irvistelivät vuoren halkeamat kuin ammottavat pimeyden kidat… Ne uhkasivat joskus niellä veneen ja kaiken… Kaikki huusi, ärjyi, ulisi… Koko holvi oli voimaan haljeta.
Kävi outo viima. Tulinen vene lensi nuolena kuohujen halki, Oolavi teljolla, Perkele perää pitämässä. Huumaavasti kiusattavaansa katsoen kysyi hän:
— "Pelkäätkö?… Epäiletkö?"
— "En", — vastasi Oolavi. Koski veti ja huumasi häntä. Kiehtovana selitti Perkele hänelle: