— "Täällä on vasta ihmeen esihuone. Ihmeen juuret kiinnittyvät kaikkeuden jokaiseen rahtuun…"
Salaiset voimat raatoivat taas Oolavissa… Taas levisi hänelle tiedonlähde… Taas kuului kaunis harpun soitto… Taas tarjosi kaunis tarutyttö kultalipillä vettä… Taas kuiskaili kiusaaja hänelle:
— "Sinä saat nähdä kaikki salaisuudet, jos itse tahdot… Sinun tarvitsee ainoastaan ottaa salaisuuden avaimet pois Jumalan käsistä ja itse nousta niiden herraksi Jumalan sijalle…"
Outo kello kumahti… Oolavin sielussa värähti salainen kieli… Yhä lumoavammin jatkoi silloin Perkele. Äänensävyä muuttaen selitti hän:
— "Hänellä onkin liian paljon työtä, kun kaikki on jättäynyt Hänen rasituksekseen: Hänen täytyy hoitaa pilven kulku, hoitaa linnunpoika ja pitää huolta ihmisestä… Hänen täytyy johtaa luonnon salaista työtä, kun ihminen on suruttomana jättänyt kaikesta huolenpidon ristiksi Hänelle… Kukaan ei tahdo auttaa Häntä kuten hyvä poika, joka ottaa isän talon hoitaaksensa, kun on päässyt isän turvissa miehen ikään…"
Usko ja kieltämys alkoivat suuren taistelunsa Oolavissa. Perkele oli puhunut hänelle vanhan asian uusilla sanoilla. Keskeyttäen huudahti kiusattava:
— "Nyt sinä puhut minulle himmeästi… Pitäisikö minun nousta Hänen istuimelleen ihmeen herraksi?… Ei Hän toki herruuttansa ihmisille luovuttane!…"
Yhä enemmän huumasi salainen soitto ja hämärä. Tiedonlähteestä nousi ihmeen kaunis sumu… Murheissansa selitti Perkele Oolaville:
— "Järkeä on aina sanottu himmeäksi… No, monelle se lieneekin himmeää. Sinun uskoin kumminkin käsittävän asian, mutta petyin. No katso: Eikö Hän kerran Itse luovuttanut Pietarille taivaan valtakunnan avaimia? Ja jos Hän Pietarille uskoi taivaan, eikö Hän silloin sinulle tarjoa maan ja ihmeen avaimia?…"
Harpun salainen ääni hiveli Oolavin korvia… Tiedonlähteen höyry huumasi häntä… Salaisuus tarjoutui hänelle ihanana… Hän näki kauniita näkyjä. Perkele lopetti kavalana: