Enkeleille ilmestyivät tuliset vaipat, valta-istuimelle tuliset vaunut. Ihastuneet enkelit alkoivat veisata Perkeleen ylistystä ja koko joukko lensi meteoorin nopeudella halki kaikkeuden, ylistyslaulu ihanana sävelpyrstönä.
Ensimäiset valkeat linnut.
Harhama oli hiljakkoin kirjoittanut ja julkaissut elämästänsä muutamia kohtia, niitä mitä voi, vetämättä julkisuuteen henkilöitä, joita hän ei tahtonut paljastaa maailman häväistäväksi. Kirjan nimi oli "Varotushuuto". Siinä oli lähes seitsemänsataa sivua. Hänelle syntyperäisellä taipumuksella, joka on jokaiselle rikolliselle ominaista, oli hän vaistomaisesti värittänyt rikoksensa omaksi eduksensa.
Oli sydänkesän valorikkain päivä. Kuuma auringon kehrä ikäänkuin kahlasi taivaan sini-uhkussa. Kukkamaalla kisailivat perhot. Tuulenhenki oli nukahtanut, vierähtänyt rasvatyyneksi. Autere oli muuttunut kuumaksi, kuivaksi päivänsavuksi ja peitti kukkaansa puhkeavan kesän kuin morsiushuntu. Nurmi oli kirjava värikukista ja valkeista päivänkakkaroista. Kukka tuoksui, lintu lauloi ja perho kilpaili koreudessa kukan kanssa.
Ikivanhojen poppelien vilpoisessa varjossa, ruiskukissa koreilevan Venäjän vilja-ulapan rannalla lymysi pienoinen huvila, onnellisena, vaatimattomana kuin pääskynen tutun räystään alla. Sen päivänpuoleisella, keltaisilla verhoilla suojatulla portaikolla istui Anna Pawlowna keskustellen munkki Pietarin kanssa.
Avonaisen, eteiseen johtavan huoneen läpi kuului äkkiä ovikellon soitto ja kohta sen jälkeen palvelijattarelle tehty kysymys:
— "Onko rouva Vronskaja kotona?"
Palvelija ei ehtinyt vielä vastata, kun jo portaikolta kuului vastaukseksi kysyjälle näkymättömän Anna Pawlownan huudahdus:
— "C'est monsieur Harhama!… Oui!… Je suis à la maison… Entrez!… Je Vous en prie…" ["Se on herra Harhama. Kyllä minä olen kotona. Pyydän astumaan sisään.">[
Harhama astui portaikolle ikäänkuin hieman arastellen. Anna Pawlowna ojensi hänelle tapansa mukaan kätensä suudeltavaksi katsoen häneen tutkivasti, surullisesti ja lausui: