— "Emme me ihmiset saa maailmaa lääkitä omilla synneillämme. Ei Jeesus Kristuskaan parantanut pahaa pahalla, ei hän lausunut siveetöntä sanaa, eikä paljastanut synnin herkullisuutta… Jokaisesta Hänen sanastansa huokuu puhdas, jalo runous, kuin hurskaan äidin laulamasta kehtolaulusta."

Harhama nousi ylös ja käveli portaikon pariin kertaan edestakaisin, rauhottaaksensa itseänsä. Sitten istahti hän taas ja lausui alakuloisena:

— "Kiitos, isä Pietari, sanoistanne. Tällä hetkellä minä tunnen niin elävästi, että Te olette oikeassa, kun tuomitsette kirjani."

Munkki Pietari tarttui puheeseen, kuten rippi-isä, joka armon-astiat kädessä julistaa sairaalle rauhan maille lähtevälle Jumalan ijankaikkisen tuomion ja armon samalla kertaa. Hän lausui:

— "Tuomio on Jumalan, vaikkapa Hän sen lausuisi minun, halvan munkkinsa suulla. Jos se on tuomio, ja oikea tuomio, on se Hänen äänensä, joka on lähtenyt minusta, kuin ääni kellon kuparista. Mutta minä uskon, että kirjasi on kantava sinulle karvaita hedelmiä ja jokaisen täytyy itsensäkin niittää se, mitä on muille turmioksi kylvänyt. Minä uskon, että kirjasi on elämäsi suuri erehdys ja rikos. Se kirja on nimesi mukaan harhama: elämäsi suuri erehdys."

Syvät rypyt nousivat Harhaman otsalle ja hän tunsi katseestansa tuskan säteilevän. Munkki Pietari jatkoi puoli-itseksensä:

— "Jos meissä ei ole Jumalan henki, niin me olemme auringotta, joista sairauden itiöt säteilevät. Perunakin kyllä voi itää ja kasvaa ituja karsinan pimeydessäkin, mutta se ei voi terveellistä hedelmää kasvaa, ellei se ime ravintoansa Jumalan luomasta valonlähteestä."

Harhama vaipui kokonaan kokoon, mustien lintujen lennellessä avaruuden täydeltä. Hän näki, kuinka Anna Pawlownan käsi vapisi, poskella hehkui sairaloinen puna, ja kuinka hän joskus arastellen, mutta tutkivasti katsahti Harhamaan, seuraten hänen sielunliikutustansa. Munkki Pietari otti pöydältä jonkun kirjan, selaili sitä ja lausui surullisena:

— "Synti, kuten sanoin, on ase Jumalan kädessä. Hän on sillä sinutkin jo kerran painanut jalkoihinsa puhdistumaan, jalostumaan ja rauhottumaan. Mutta synti, aseena ihmisellä, on myrkyllisin käärme."

Ja selittääksensä edelleen väitettänsä, hän ikäänkuin murskasi
Harhaman, kysyen, joka sana rauhaa ja lempeyttä täynnä: