Se tuntui liian katkeralta Harhamasta. Synkkänä mietti hän hetken vastatako, vaiko vaieta. Viimein mutisi hän:
— "Voinko minä peittää kaupungin, jonka toiset ovat tahtoneet väkisinkin, minun rukouksistani ja hengestänikin välittämättä, vuorelle rakentaa? Tai voinko minä sen hartioilleni nostaa ja laaksoon kantaa…"
— "Kuinka ne ovat tahtoneet sen vuorelle rakentaa? Te vain uskottelette", — ihmetteli Anna Pawlowna.
Harhama ojensi hänelle sen sähkösanoman, jonka majuri Velikodushof oli lähettänyt Schuvalovaan rouva Esempiolle, keskustelunsa jälkeen herra Edelmuthin kanssa, ja pyysi lukemaan. Anna Pawlowna luki:
— "Anna paikalla valtakirja asianajajalle! Harhaman elämä ehdottomasti julkisuuteen!"
Lisäksi antoi Harhama kirjeen, jossa kerrottiin erään hänen kirjeensä kohtalosta: Hän oli pelastaakseen puolueensa ja äitinsä häpeästä kirjoittanut rouva Esempiolle, vedoten siihen, että häpeä on surman-isku hänen äidillensä ja pyytänyt häntä säälin nimessä säästämään syyttömän ja salaamaan varkauden. Kirje oli omituisella tavalla joutunut herra Edelmuthin ja hänen ystävänsä, majuri Velikodushofin käsiin ja saanut heidät kauhistumaan ja luennoimaankin siinä lausutusta alhaisuudesta, jolla Harhama yritti päästä rikoksestansa vastaamasta suojautuen säälin varjolla äitinsäkin nimen turviin.
Anna Pawlowna luki kirjeet ja mietti kauvan. Hänen suhteensa Harhamaan oli henkinen äidinsuhde. Hän ei siis voinut salata totuutta, ei miellytellä. Hän puhui Harhamalle aina jalona kuin äiti lapselleen. Pitkään ajateltuaan hän lausui hitaasti, mietteissään:
— "Tekonne vain rumenee, jos tällä sitä puolustatte… tai silläkään, että rouva Esempio itse oli julkaissut asiasta kirjoituksen… Hänellä olivat ehkä omat polttavat syynsä… Käyhän se ilmi hänen kirjoituksestansakin, jossa hän kuvaa, kuinka poliisivoimakaan ei kyennyt häntä suojelemaan teidän väkivallaltanne ja pakottamiseltanne."
Vihlova, tuskallinen äänettömyys, joka syntyi, leikkeli Harhamaa. Sen lopetti Anna Pawlowna lausuen heikolla äänellä:
— "Jokaisella kansalla on oma käsityksensä kunniasta ja ritarillisuudesta… Minä tiedän, että minun mieheni ei olisi tämmöisissä asioissa päästänyt naista… vaimoansa näkyviin, eikä asiaa oikeuteen… Ennen hän olisi valinnut kuoleman. Teillä suomalaisilla ovat omat käsityksenne… Te nähtävästi käräjöitte naisista, miehet peittäytyvät naisten hameen suojiin… Muualla yleensä miehet ratkaisevat semmoiset asiat kahden kesken."