Harhama huokasi raskaasti. Hän huomasi taas miten koko kansa saa hävetä hänen tähtensä. Ikäänkuin tuskissaan hän lausui jonkun katkeran sanan. Munkki Pietari, joka oli kuunnellut rauhallisena, tarttui nyt puheeseen, huomauttaen:
— "Sinä olit taas väärässä: Sanoit että et voi peittää vuorelle väkisin rakennettua kaupunkia. Mutta jos rutto tai muu vaara uhkaa naapuriasi, etkö ole velvollinen yrittämään sitä estää, vaikkapa tiedätkin voimasi vähiksi? Sinä tosin yritit, vaikka ikävä kyllä et asian, vaan itsesi ja — sanojesi mukaan — puolueesi tähden, mutta jos et siinä onnistunut, olitko silloin jo oikeutettu lisäämään pahaa?"
Harhama katsoi maahan sanattomana, synkkänä. Munkki Pietari kysyi edelleen:
— "Sanoit, että majuri Velikodushof tahtoi julkisuutta väkisin ja sinä muka et ollut oikeutettu estämään. Minä kysyn sinulta: Jos näet jonkun aikovan heikkona hetkenänsä syöksyä turmioon tai hulluuksiin — tai vaikka harkitenkin sitä aikovan — kumpi on velvollisuutesi: Antaa hänen se tehdä, vieläpä olla siinä teossa avullinen, vaiko estää sitä voimiesi mukaan, ja jos et voi estää, ainakin lieventää sen seurauksia, etteivät ne tule tekijällensä vieläkin turmiollisemmiksi?"
Harhama painautui tuoliinsa ja supisi itseksensä:
— "Jokainen, joka minuun on kätensä satuttanut, on saanut minusta tahran, ja jokainen tekoni ja sanani näkyy muuttuvan kiroussateeksi muille…"
Hänen eteensä levittäytyi tietoisuus omasta alhaisuudestaan ja rikoksestansa, kuten ainakin rikoksia tehneelle.
Silloin hän iloitsi siitä, ettei kukaan tuntenut Anna Pawlownaa ja niitä, joita hän ei tahtonut paljastaa pilkattavaksi. Se onni oli johtunut siitä, että hän ei ollut heidän nimiänsäkään uskaltanut mainita kenellekään, ei rouva Esempiollekaan, vaan salasi, peljäten sekottavansa heidät vallankumoukseen, jos se tulisi ilmi. Jos hän oli kenestä puhunut, oli hän aina käyttänyt väärää nimeä ja salannut huolellisesti tuttavuutensakin. Se oli ainoa valoisa teko, jonka hän itsestänsä nyt löysi ja sekin oli johtunut salailemisesta ja sen alhaisista syistä. Näkymättömät tulivuoret vyöryivät hänen hartioillensa. Munkki Pietari lisäsi lempeänä:
— "Tekosi on siinäkin ollut harhama, samoin on ollut koko kirjasi. Sillä miten sinä luulet: Eikö elämäntehtäväsi ole elää elämäsi oikein, kuten nurmen kukka, joka alistuu seuraamaan elämän siveellisiä, runollisia lakeja?"
Kun Harhama ei vastannut lopetti munkki Pietari: