— "Koska siis tämän myönnät, niin miksi olet ryhtynyt väärään tehtävään: paljastamaan elämääsi? Elämänsä siveelliseksi runoksi eläminen on ihmisen elämän tehtävä, eikä sen epäsiveellisyyksien paljasteleminen. Väärin on kirjoittaa siitä siveellisiäkään runoja, jos sitä tehdessä lyö laimin elämän elämisen runoksi… Sillä katso jaloimpia ihmishenkiä! Katso jo pakanallista Sokratesta: Ryhtyikö hän runoista, tai kivestä, tai puusta luomaan esteettistä ihmistä? Kirjoittiko hän runoja, paransiko hän muita? Eikö hän omasta itsestänsä luonut runoa? Ja eikö se runo ole kuolematon, kun kaikki muut unohtuvat arvottomina? Ainoastaan korkein hyve ja luonteen jalous on kaunista, esteettistä taidetta. Missä ei niitä ole, siellä ei ole oikeutta estetiikasta puhuakaan."

Jokainen hänen sanansa leikkeli Harhamaa kuin armoton lääkärin leikkuuveitsi. Anna Pawlowna oli tuskaisen näköinen. Munkki Pietari lisäsi pienen hengähdyksen lopussa:

— "Jos taas paljastat elämäsi tunnustukseksi, on kirjasi silloinkin harhama, sillä sovitus on Jumalassa eikä ihmisissä. Hänen edessänsä piti sinun tunnustaa ja rukoilla sovitusta ja Hän olisi sinua kuullut ilman kirjaasi… Ei Paavali ja Jeesuksen opetuslapset kirjoittaneet paljastuksia, vaikka heidänkin alku-elämässänsä ehkä on syntiä ja likaa ollut."

Anna Pawlowna yritti puhua Harhaman puolesta. Kun hän oli lausunut muutaman sanan ja pysähtynyt, tarttui munkki Pietari puheeseen, selittäen:

— "Ei. Herääminen ja rukous on tehtävä suljetussa kammiossa, vaikka kyllä se suljettu kammio voi olla kaikkialla, väkijoukon keskelläkin. Koko kaikkeus voi olla sinä. Jollei niin tehdä, eikö herääjä ja rukoilija ole verrattava niihin, jotka heräävät kujilla ja katujenkulmissa? Ja eikö silloin ole herääjällä itsellänsä kiusauksena se ajatus, että esimerkiksi Rousseau on tämmöisellä heräämisellä ansainnut kunniaa? Ja autuus eikä kunnia on oikean heräämisen tarkotus, sillä oikea herääminen on juuri ihmishengen autuaaksi tulemista. Jeesus Getsemanessa erkani opetuslapsistansa, kun lähestyi isäänsä. Eikä Paavali ole kirjoittanut Augustinuksen eikä Rousseau'n Confession'ia [Tunnustuksia], joilla on niin paljon seuraajia. Että semmoinen paraati-kääntyminen ei ole oikea, sen osottaa se, että niitä herääjiä ihailevat ainoastaan ne, jotka eivät Jumalasta eivätkä siis kääntymisestä mitään välitä, kun taas heränneet joukot liittyvät hiljaisuudessa kääntyneihin, kuten uskonpuhdistuksen ajan reformaattoreihin."

Harhama synkkeni. Ijankaikkinen totuus paistoi häneen munkki Pietarin sanoista taas kuin auringon valo valon-arkaan yölintuun. Se oli kuvaamatonta, selvää, kirkasta. Munkki Pietari lisäsi, ikäänkuin itsekseen puhuen:

— "Ei lapsi voi sopia isänsä kanssa siten, että menee kylälle kertomaan pahoja tekojansa, eikä merestä poistunut vesi pääse takaisin meren yhteyteen, jos se ei sinne pyri, vaan lähtee purona kiertelemään ja polvittelemaan nurmea, joka tarjoaa sille kukkapenkereitä rannoiksi ja koristukseksi tuomia ja pihlajoita, jotka vetävät katselijan silmän sitä ihailemaan. Ei myös ihmiskunnalla ole varoja kustantaa juhlajulkaisua jokaisen syntisen kääntymisestä."

Harhama synkistyi ja painautui henkisesti kokoon. Munkki Pietari jatkoi Jumalan palvelijan vanhurskaalla suoruudella, joka ei pahaa kaunistele:

— "Puhuit äidistäsi ja puolueesta, joihin olet vedonnut. Mutta myönnätkö itse oikeudelle vallan sääliä syyllistä äidin tähden? Eikö se turva johtaisi ja houkuttelisi ihmisiä rikoksien teille? Ei Jeesus vetäytynyt äitinsä turviin. Ja kummatko olisivat mielestäsi oikeimmin tehneet: nekö, jotka äidin tähden olisivat antaneet Nerolle täyden vapauden, vaiko ne, jotka astuivat häntä rankaisemaan?"

Syntyi hiljaisuus. Kaikki näyttivät ikäänkuin väsyneiltä. Harhama tunsi taas elämänsä kohoavan hänen edessänsä hartioillensa vuorena, josta kiroukset salamoivat ja jylisi tuomio. Hän muisti, kuinka oli kironnut itsensä Ritvan haudalla, ja nyt tuntui todellakin, että hänen askeleensa ja tekonsa satavat kuumina kirouksina hänen päällensä. Hän muisti vanhan ennustuksen valkeista linnuista, mutta päinvastaisessa hengessä. Hän oli kokoon kutistumaisillansa. Elämän suuri ristiriita, jonka hän luuli jo selkenevän, alkoikin nyt entistä enemmän sotkeutua.