Perkeleen näkymätön haamu iski kostonhimoisen katseensa Tuukkalaan. Käsi pystyyn nostettuna vannoi hän tuhoavansa hänet hänen oman poikansa kädellä.
Tuukkalan edessä häilähtelivät unen äänet Jumalan varottavana äänenä.
Hänen harminsa kääntyi koko kaunokirjallisuutta vastaan. Hän jatkoi:
— "Minä en yleensä ole kaunokirjallisuuden ihailija, sillä joutavaa lorua se monesti on. Mutta jos sitä kerran pitää olla, niin onhan meillä toki kirjailijoita, joista jokainen on Harhaman rinnalla nero. Miksi juuri hänet valitsit?"
Rannisto mietti asiaa. Perkele kiihotteli puhalluksillansa hänessä isän rakkautta. Omaksi puolustukseksensa ja kirjallisuuden puolesta lausui Rannisto:
— "Sinä ehkä arvostelet nyt liian ankarasti Harhamaa… ja kirjallisuutta yleensä. Onhan se kansan kulturin, sivistyksen edustaja ja mitta…"
Ne sanat aivan ärsyttivät Tuukkalaa. Hän tarttui puheeseen nopeasti, selittäen:
— "Kaunokirjallisuus on kaikkea muuta kuin kansan sivistyksen, kulturin mitta… Se on sen arvottomin osa. Älä oudostu! Minä selitän sinulle: Unkarin mustalaiset ovat erinomaisia viulutaiteilijoita, mutta ovatko ne sivistyskansa?"
Rannisto vastasi kieltävästi. Lämmennyt Tuukkala jatkoi:
— "Kansan sivistyksen muodostaa sen jokaikinen peltotilkku, tehdas, koulut, kirkot, rautatiet ja sen oppi ja kyky hallita luontoa ja sitoa luonnonvoimia palvelukseensa. Me voisimme olla maailman sivistynein kansa, vaikka meillä ei olisi yhtä ainoaa romaania. Sillä et kait uskone, että Espanjan sivistystä mitataan sen kirjailijoiden mukaan tai että Tanska ei pysyisi ensimäisenä sivistyskansana, vaikka sillä ei olisi ainoatakaan Harhaman laista romaaninsepustajaa… Sivistys on jotain, joka vaatii työtä ja tutkimista, ja se saavutetaan kirjastoissa, laboratorioissa ja kokemuksessa, eikä se tule romaaneja lukiessa, vielä vähemmin niitä kirjoittaessa, kuin manna taivaasta…"
Hän pysähtyi, mietti hetkisen ja lopetti närkästyneenä: