"On suuri lemmen juhla nyt, on kevät kukassaan. Jo lintunen on heltynyt lemmestä laulamaan. Armaasti viulunkieli soi ja perhosparvi ailakoi."
Poika reipastui… Tyttö kutsui sulollansa ja lämmöllänsä… Elämä hohti posken punana… Nuoruus kuohui kuin viinien vaahto… Reippaana lauloi poikien joukko:
"Nyt, neito, laula, karkeloi ja lempeäsi jaa! Huomenna kuolo tulla voi, siis ällös suudelmaa sa suotta säästä! Heipä vaan! Nyt suostu suudelmaan!"
Poika rohkaistui ja ryösti suudelman… Tyttö suutahti siitä, näön vuoksi, kasvonsa kaunistukseksi… Se pyörähti ympäri ja naurahti suutannan suloksi… Hilpeänä lauloi suudelman saanut säteilevä tyttöjoukko:
"Hyi! Miksi suukon multa veit väkisin! Käännys päin! Kun moisen tuhman teon teit, saat korvapuustin, näin! Hei, soi nyt viulunkieli, soi! Ei kevät kauvan kestää voi…"
Kaikki nauttivat lemmestä ja suudelmista… He ottivat kaunista katoavaa käsin kiinni… Kaikki tanssivat yhdessä, laulaen:
"Ei kevät kauvan kestä, ei… Siis nauti aikanaan! Yks hetki vain — ja tuuli vei jo lemmen matkassaan… Siis tanssi, tyttö! Suudelmaa reippaasti, karkeloiden jaa!"
Silloin saapui suuri vaeltaja… Se saapui sinne kutsumatta.
Nuorten, karkeloivain joukkoon ilmestyi Perkele… Hän istahti tammen alle, lemmenlähteen korvakkeelle ja katsoi nuorten karkeloa… Joukosta kysyi silloin nuori mies, jonka polvella Hertta-tyttö istui:
"Ken olet sinä, joka lemmenmaille nyt vasta tulet, kun jo, ukko-raukka, sinuss' on lempi aikaa heilimöinyt?"