— "Nyt näet totuuden, sen etsimäsi: Hän, joka lausuu Sinain käskyissänsä kansalle: 'Älä tapa!' Hän nyt Itse on pakottanut joukot murhatyöhön! Ja mitä varten? Siksi että sillä — murhalla täytyi Hänen kirkastaa käskynsä, joka kuuluu: 'Älä tapa!'… Nyt täytynee sinun vihdoin jo nähdä, ettei ole oikeata eikä väärää erikseen maailmassa olemassa. Nyt näet, että Korkein, suurin totuus on oikean ja väärän yhtyminen yhdeksi ainoaksi olioksi…"
Suuri soiton ja laulun pauhina säesti hänen sanojansa. Hän lumosi
katseellansa kiusattavan kokonaan. Suuret voimat raatoivat jo
Oolavissa… Oikea ja väärä sulivat hänelle himmeäksi sumuksi…
Raja-aidat sortuivat. Kaikki sekottui… Ajatuksissansa lausui hän:
— "Nyt kaikki himmenee ja totuus haihtuu… Siis Hänkin käyttää murhaa aseenansa… Jumala, joka kieltää kaiken murhan!… En selviydy minä enää mistään… Minun sieluni on epäilystä tulvillaan…"
Korkeudessa veisasivat silloin Perkeleen enkelit. Ne tunnustivat herransa suurta voimaa.
Lemmenpauloja elämän polulla.
Oli kaunis ilta. Kesä oli kukassaan, neito lempensä terällä.
Harhasaaren mailla kukoisti lempi… Viulusta vuoti sävel virtanansa… Iloiset neidot sekä nuoret miehet karkeloivat kaunista kisailua. Ne karkeloivat sitä kesäpäivän vetreimmässä valossa, vihreimmän, suuren tammen siimeksessä. Tuuli nukkui, kukka kuhersi, lintunen lauloi koivun ja käki kukkui kuusen koruna.
Se oli lemmenjuhla. Nuoret kauniit neidot ja pojat koreilivat kukkasissa… Silmäykset hehkuivat hellinä, ääni suli suussa lemmen säveleeksi… Nuori huuli kypsytti maukkaita hedelmiään: suudelmia. Se tuulehdutti niitä nuoruuden kevätlämmön paisteessa… Viulu haasteli säveltänsä… Nuoret miehet nostelivat tyttöjänsä viulun haastelon mukaan, nostelivat tyttöä kuin pientä, armasta lasta… Väliin taas väsähtivät… ei tanssista, vaan huviksensa… huoahtivat… istahtivat… Pojan polvella istui kypsä neito… tanssista, lemmestäkin lämminneenä… Hilpeänä kuherteli se nuorukaisinensa…
Nuorten joukossa karkeloi myös Hertta. Sinne, uuteen Harhasaareen oli hänet johdattanut Perkele… Juuri sitä iltaa ennen oli hän Oolaville karkeloinut… Oli saanut pikku lahjan: kukan, jopa lupaavan silmäyksen… Hän oli katsahtanut nuoreen mieheen… Oitis oli silloin hetken lempi leimahtanut…
Viulu soi. Yhdet parit karkeloivat, toiset tarinoivat hiljallensa… Ne tarinoivat lemmestä… Neito istui valta-istuimellaan: pojan polvella, vyötäisillä koruna kaunein neidon koruista: mielitietyn käsivarsi… Jotkut auttoivat viulunkieltä lemmenlaulullansa, laulaen sen avuksi: