— "Muistatko, Martva, miten Maria sai rauhan ja valitsi hyvän ja pysyvän osan? Olethan lukenut siitä…"
— "Kyllä pastori", — vastasi Martva heikolla äänellä.
Nuori pappi lisäsi siihen:
— "Maria istuutui Jeesuksen jalkojen juureen ja kyseli Häneltä ja unohti kaiken muun…"
Martva laski molemmat kätensä raukeina helmaansa ja katsoi hurskaan papin silmiin surullisena. Hänkin oli vaistomaisesti nyt joutunut Marian sieluntilaan tämän istuessa Jeesuksen edessä puun varjolla peitetyllä ruohokolla. Nuori pappi kysyi häneltä:
— "Eikö sinun sieluusi synny ja jää ihmeen ihana kuva Mariasta, kun olet hänestä lukenut?"
Ja Martvan sieluun, hänen silmiensä eteen oli oitis loihdittu runollisesti maailman kaunein nainen, Maria, jonka rinnalla runokauneudessa kaikki muut kirjallisuuden naishelmet ovat heikkoja jäljittelyjä. Hänen eteensä oli loihdittu maailman kirjallisuuden ainoa naishenki, jossa ihana platonisuus kuvastuu ilmiselvänä, kauniina taivaan kangastuksena, ainoa kirjallisuuden runoarvoon kohonnut naishenki, joka oli noussut aistillisuudesta puhtaaksi korkeaksi ihmishengeksi, jolle ei ainoakaan runouden mieshenkikään vertoja vedä. Nuori, lahjakas ja puhdas tyttö huomasi sen kuvan ja lausui ihastuneena:
— "Kyllä, pastori… Minä olen sen aina huomannut…"
— "Tuntuisiko sinusta mahdolliselta, että Maria voisi olla rauhaton?" — kysyi silloin pappi.
Martva ajatteli. Kaihoisalla äänellä vakuutti hän: