"Maa se kasvaa puuta, viljaa, puu taas hedelmätä kantaa. Maa niin tekee työtään hiljaa, hedelmillänsä kun antaa aivoaineen tomustansa ihmiselle. Mullastansa maa niin luopi lihaa, luuta. Järkikään ei oo siis muuta kuin maan multaa, tyhmälle halpaa kultaa, viisaalle rahaa, jolla hän ostaa keltaista kultaa ja nostaa aarteita maasta. Nyt kasva, maa, kauneinta, jalointa kukkaa!"
Hänen vielä sitä lausuessaan nousi siemenestä ihmeen kaunis pensas… Sen lehdet olivat lumivalkeat… Kauniit ilmitulet heloittivat sen kukkasina… Aivan punaisena loisti se tulikukissaan… Ihmeissään lausui kiusattava:
— "Katsos, mikä lähti siemenestä!…"
— "Maa on rikasta kaikesta… Sen mullassa on viisautta enemmän kuin kultaa," — tarttui siihen kiusaaja, antaen pienen vihjauksen… Kauniin pensaan sisään ilmestyi silloin hänen ihmeen kaunis enkelinsä vaippa käsivarrellansa… Se astui siitä ulos, sekä heitti vaipan Oolavin hartioille… Ihastunut Oolavi lausui lahjaa katsellessaan:
— "Sinulla on kauniit palvelijat ja oivat lahjat… Et hullumpi sä ystäväksi ole!…"
Tyytyväisenä hälle myönnytteli kiusaaja:
— "Niinkuin hyvä isä lastaan oikealle tielle aina johdan jokaista ystävääni!… Mutta sano, mitä usein tahdot nähdä elämästä! Se hedelmistä upporikas on."
Mietteissään pyysi kiusattava:
— "Näytä nyt minulle tietä!… Näytä kuinka syntyy se, sekä kasvaa… Tiedon salaisuuden kun nähdä saan, silloin koko tieto on vallassani…"
— "Oikein lausuit siinä… Ken salaisuuden pihteihinsä saapi, hän takoo siitä oivan tekeleen… Siis tule muassani!" — lausui siihen kiusaaja, viisaat eleet kasvoillaan.