— "Minä myös en ole rukoilemaan luotu… Mutta ennen kuin sisään astun, hiljaa koputan ihmishenkeen… Sivistynyt tapa niin vaatii", — lausui viisaan vastauksen suuri henki. Sitä lausuessaan hän jo astui luolaan kiusattavineen.
Se luola oli matalahko holvi aistikkaasti, salaperäiseksi pylväillä koristettu. Komeroissa seisoivat vanhat viisauden ja juomingin vertauskuvat. Niiden väliin oli asetettu pullohyllyt, jotka olivat täynnä pulloja kuin olisivat ne olleet kirjahyllyjä. Joukossa oli pari kirjahyllyä täpötäynnään kirjoja… Perällä oli oluttynnyri, alustalle asetettu ja kukkaisseppeleillä kaunistettu. Sen hanan päällä riippui vitjoissansa pyhimyslamppu, joka valaisi luolan puoli-valoisaksi…
Luolassa oli neljä nuorta miestä: ylioppilaat Harteva ja Horsma,
Ilanne sekä Voima… Viime mainittu oli juuri polvillaan tynnörin
edessä; kun vieraat saapuivat. Hän laski hanasta tynnyrin antimia…
Harteva lausui tulijalle:
"Kas sitä… Kaksi uutta kirkkomiestä!…
Ja oudot molemmat!…"
Perkele:
"En aivan outo oo kellekään!…"
Harteva (tarkastellen Perkelettä):
"Et outo kellekään!…
On sulla silloin paljon tuttavia!…
On totta vie!… En minä kumminkaan
oo sua nähnyt…"
Perkele:
"Jonkun verran toki oot tuntenut… Ja tunteminenhan lie tuttavuutta, eikä näkeminen…"