Syysmyrsky pauhasi. Korpi tohisi myrskyn käsissä. Litvanselkä kuohui valkeana vaahtona. Syksy oli päässyt synkkyytensä huipulle.
Hallanselän rimpisuon vierellä raatoi Oolavi työmiesten mukana. Oli alettu puhkaista viemäriä hiekkaharjun läpi.
Mutta raataminen ei tahtonut häneltä luistaa. Hän oli vaitelias ja miettivä. Ja kun työväki söi nuotiotulen ääressä päivällistä, istui hän yksin laholla kelolla, jotain tuntematonta kaivaten ja miettien. Myrsky ulisi. Paljasvarpuiset koivut taipuivat sen käsissä vitsoina, oikenivat taas ja taas taipuivat, pieksäen ilmaa latvoillansa. Harmaa vihmasade yltyi joskus sadekuuroiksi. Joskus löi saderaippa vasten kasvoja. Yksinäinen varis taisteli tuulta vastaan, hädissään rääkkyen.
Oolavin mieltä masensi tämä syksyn syksyisin näky, jossa päävärinä oli harmaa vesi ja märkä sammal ja tuoksuna mätänevien lehtien ja suomudan maku. Hän halusi pois täältä, kauvas elämään… valoon… humuun… hyörinään ja lämpimään.
Ja yhä kiehtovammin kutsui häntä elämä. Se vilautteli hänelle hämärimpiä merenselkiänsä, missä Harhasaaret nousevat ruusunvärisestä vedestä kuin päivä aamuruskon puna-ulapasta, ihanat immet odottavat rannalla ja keskellä saarta hohtaa Elämänpuu punaomenaisena, joka omenassa täysin selvä elämän ongelman selitys, sen kysymyksen selitys, jota hän nyt mietti ja jonka verkoissa hänen henkensä jo kiemurteli. Tai hohti sen hedelminä joku muu salaperäinen houkutus… Hän muisteli Harviston kertomuksia ja Harhaman kirjaa, joka muuttui aina vain kiehtovammaksi.
Äkkiä hän nousi, ojensi voimakkaan vartalonsa suoraksi ja lausui jyrkästi:
— "Suo on minulle liian vähä… Minä tahdon tarttua koko elämään käsiksi… Minä panen ne molemmat tottelemaan: Suon täytyy kasvaa heinää ja elämän täytyy puhua ja selittää itsensä… Sen täytyy itsensä näyttää minulle kaikki salaisuutensa… Kirja ei siihen riitä…"
Uhma silmissä ja jäntereet voimaa täynnä katseli hän sitä sanoessansa Hallanselkää ja koko elämää. Katseessa oli jotain hurjaa, epätoivoista miltei. Hän paiskasi lapion luotaan niin että se upposi suohon näkymättömiin, antoi ohjeet työväelle ja läksi Martvan luo. Hän päätti lähteä elämää tutkimaan Martvankin tähden, sillä hän tahtoi olla hänen edessänsä viisas.
* * * * *
Yö pimeni hiilimustaksi. Myrskyn pauhu yltyi. Litvanselkä ärjyi kilpaa myrskyn kanssa. Sen aallot vyöryivät pieninä vaahtovuorina.