— "Mitä tämä on?… Kun ei vain Oolavi joutuisi vaaraan kotitiellä!" — hätäili hän vapisten.
Taas kuunteli hän. Mieleen muistui "Litvan laulu" ja sen laulun vedennainen. Sanomaton hätä valtasi silloin koko hänen olemuksensa: Hän uskoi laulun olevan ennustus hänen kohtalostansa. Hän nosti vapisevat kätensä ylös apua rukoillen… Katse oli tuskaa ja epätoivoa täynnä… Silmissä paloi hätäytynyt hurja ilme ja aivan kokoon lytistymäisillänsä parkaisi hän vapisemisen ja hädän seasta:
— "Herra Jumala!… Se laulu ennustaa minun kohtaloani!… Auta minua, Jumala, sillä minä hukun… minä hukun… minä hukun!…"
Kun mies katseli elämänpuuta.
Silloin vei Perkele Oolavin lumoavaan Harhasaareen ja näytti hänelle ikikauniin elämänpuun: hän näytti hänelle elämän.
Suuri oli tie, kaunis kulku… He kulkivat maailmoiden lomitse… Kaihoisat valot punasivat jo kuulua saarta… Sitä lähestyessään puhui Perkele kiusattavallensa:
— "Kohta saat nähdä kauniin elämänpuun… Ei ole kukkaa, jota se ei kantaisi, ei herkkua, joka ei sen hedelmänä kypsyisi… Kun näet sen, on sinulla vara ja vapaus valita…"
— "Mutta elämänpuu on kielletty", — huomautti kiusattava hänelle.
Suuri katse leimahti Perkeleen silmistä. Hän selitti järkevin, huumaavin äänin:
— "Elämänpuu ei ole kielletty… Se puun on kätketty ja Cherubim sitä vartioitsee… Ei kätketty ole toki kiellettyä… Sen tiedon saat, jos tahdot, raamatusta…"