Se hämi oli kuin pieni naurahdus, joka meni pian ohi. Martva teki jonkun kauniin liikkeen, huomasi, ettei sanassa ollut mitään sopimatonta. Siinä tuntui olevan vain jotain runollista ja hienoa. Hän jatkoi taas lukuansa innostuneena.
Ja taas matkusteli hänen henkensä puhtailla runomailla, vieden muassansa Oolavinkin, jossa myös oli syntynyt pieni nyähdys… Hänkin nousi korkeuteen, yläpuolelle maata ja luettavaansa kirjaa… Hän eteni ulapoille, joilla ihmishenki etsii ijäistä kotiansa, edessä, ympärillä ja takana väljät, puhtaat vedenselät… Ei ollut missään maista tuulahdustakaan, ei edes kukan hajua… Korkealla leijaili ikikaipuu pilvenä, joka suli taivaansineen… Ijäisyys avautui puhtaana taivaansalina… Mainen runous oli poissa… Sijalla oli puhdas ihmishengen suuri runous…
Niin suuri oli ennakkoluulon voima.
Mutta äkkiä pysähdytti Martva lukemisensa, kuin olisi ajatukset maahan isketty. Hän luuli aivan salaman singonneen taivaasta, lyöneen maahan ja odotti nyt jyrähdystä. Hänen eteensä oli sattunut aistillinen vertaus, jonka hän oli huomaamattansa juuri lukenut. Inhottava käärme kiemurteli ja huokui myrkkyä… Sen silmät paloivat… Verinen kieli riippui pitkällä…
Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, joka tuntui hyvin pitkältä. Aluksi ei Martva käsittänyt mitä hän oudosteli. Hän odotti vain ukkosen jyrähdystä… Korvissa humisi… Ohimot kuumenivat… Hämmästyneenä katsahti hän Oolaviin, joka myös oli hämillänsä. Heidän katseensa kohtasivat silloin toisensa ja molemmat sävähtivät tulipunaisiksi…
Inhottava käärme lipoi veristä kieltänsä… Se kiemurteli… Siivet liikkuivat evinä… Riettaat jalat tekivät liikkeitä…
Molemmat huoneessa olijat olivat huomanneet oudon hedelmän maun.
Ensikertaa punastuivat he toistensa edessä.
* * * * *
Salaisen Harhaman elämänkäärme karkeloi… Veri tunki tulvimalla Martvan poskiin. Kädet herposivat. Hengitys oli hätäinen. Koko ruumis tuntui raukealta.
Hämiänsä salataksensa vetäisi hän nenäliinansa ja koetti sillä vilvoitella kuumia poskiansa, puhallellen sievästi nenäliinan huiskeen sekaan. Ohimot olivat veripunaiset, palavat. Hän ei uskaltanut katsahtaa Oolaviin, joka oli hämillänsä noussut ja käveli huoneessa.