— "Siksi täytyykin, sanon täytyy sosialismin, jos se tahtoo voittaa, turvautua lopulta juuri uskontoon, raamattuun. Ilman sitä se ei voi voittaa. Ilman sitä se ei voi voitettuansa pysyä. Sillä eikö sosialistinen yhteiskuntajärjestys olisi pysyvästi taattu, jos uskonto milloin voi tehdä jokaisen toistensa jalkojen pesijäksi?"
— "Luonnollisesti", — yritti papin hurskaudesta ja jaloudesta ihastunut Rannisto.
— "Hyvä!" — tarttui pappi. — "Ja eikö se kaatuisi, kuten ensimäinen seurakunta, heti kun ihmiset pahenisivat ja alkaisivat vaatia toisia heidän jalkojansa pesemään?"
Ranniston oli pakko vastata myöntävästi. Hurskas pappi jatkoi:
— "Mutta kun sosialismin kannattajat sen huomaavat, eivätkö he pakostakin ole silloin uskonnon hartaimmat kannattajat?"
Rannistosta se tuntui epäämättömältä. Oolaville leveni sosialismi jalona, jumalallisena, suurena henkisenä liikkeenä, joka perustaa apostolien aikaista ihanaa seurakuntaa. Nikolai kirkastui hänen silmissänsä. Huimaavat aatteet häilähtelivät hänen sielussansa. Pappi jatkoi:
— "Me siis näemme, että sosialistinen liike on lopulta aivan luonnonlain pakolla uskonnon paras tuki ja turva, koska sen ikävöimä yhteiskunta voi pysyä ainoastaan uskonnon varassa ja turvissa. Eikö niin?"
— "Kyllä se minusta nyt siltä tuntuu", — myönteli Rannisto sydämensä kaikella rehellisyydellä. Oolavi hehkui kilpaa papin kanssa, vaikka sillä hehkulla oli ääretön ero. Pappi jatkoi:
— "Sosialistit ovat juuri tehneet erehdyksen, kun ovat hyväksyneet taloudellisen oppinsa muka perusvoimaksi Marxin opin materialistisesta historian johdosta, eivätkä ole siksi ottaneet uskontoa. Se Marxin oppi, että muka aineellinen taistelu on kaiken johtavana voimana, on jo vääräkin. Ovathan suurimmat ihmishengen voitot johtuneet kokonaan toisista vaikuttimista, sillä jos tarkastamme suurimpia ihmishenkiä, niin huomaamme, että ne ovat rikkautta pitäneet jonain arvottomana, alhaisena… Lisäksi eivät suuret liikkeet kuten ristiretket ynnä monet muut ole olleet aineellisuuden aiheuttamia."
Hän hengähti ja jatkoi taas: