Taas töytäsi hän vastaantulijaa, erästä repaleista työmiestä vastaan.
— "Piru!" — ärähti hän ja viskasi tulijan kumoon tiepuoleen kiirehtien edelleen, kuin ei olisi mitään tapahtunut. Loukattu hyppäsi pystyyn hölmistyneenä ympärilleen katsellen, kuin olisi hän pilvestä pudonnut. Hämmästyneenä huudahti hän:
— "Jumala ja pyhät siunatkoot!… Tuuliaispäähän se ryöpäytti?…"
Eräs vaimo selitti hänelle:
— "Mikä tuuliaispää!… Mies sinut viskasi… tuo ihminen, joka tuolla mennä hanttuuttaa… se siellä…"
Loukattu älysi asian, raivostui ja huusi poistuvalle Oolaville:
— "Eh, sinä katupölkky!… Eikö sinulla ole silmiä päässä kun tölmäät kohti?… Kuuletko sinä?… Sinä olet hyvin rosvonnäköinen… Kuuletko, retkale!… Eh, sinä… Ei se roikale kuule",— lopetti hän viitaten kädellään kuin sanoaksensa: ei maksa vaivaa huutaa. Tuntemattomalle ohikulkijalle hän selitti ohimennen:
— "Hän on hyvin rosvon näköinen… Ivan Petrovits, joka varasti
Popofin rahat, tyrkkii ihmisiä aivan samalla tavalla."
Oolavi laski laskujansa, puhellen:
— "Miljoona markkaa jää, jää vähän ylikin… Niillä minä elän ja näytän sille suullaan elävälle harakalle, Iltamolle… Luulee olevansa parempikin… räkättirastas!"