— "Menetkö hyvällä ja heti, vai odotatko kyytiä?"
— "Maksa rahat, niin menen", — ärjäsi lakeija raakana.
Oolavin veri kiehui kuumana. Silmissä leimusi viha ja ylenkatse…
Sormet koukistuivat jo valmiiksi. Mutta hän hillitsi vielä mieltänsä.
Lakeija tuntui liian arvottomalta. Syntyi pieni äänettömyys. Lakeija
jupisi jotain loukkaavaa. Oolavi raivostui. Jalkaa polkien ärjäsi hän:
— "Ulos, ja paikalla!"
— "Suus kiini, suomalainen koirannaama!… Nälkimys… Eh, sinä rahaton mieron kiertäjä", — huusi lakeija ilkkuen. Hänen silmissänsä välähteli alhainen, ilkeä katse. Ääni oli raaka, käytös rehentelevä. Oolavin kädet olivat tuliset, veri kiehui suonissa… Kädet jo valmiiksi jännitettyinä astui hän rotevan lakeijan eteen ja tiuskasi:
— "Lähdetkö sinä, koira, omine jalkoinesi, vai odotatko kyytiä?"
— "Maksa rahat!… Muuten en lähde… Tshuhna… Vai sinä heität…
Äitisi viettelijä… Tomppeli", — ilkkui lakeija riettaana.
Oolavin käsi nousi iskuun. Lakeija tapaili tuolia kähisten:
— "Näytän minä sinulle… koiranpentu…"
Mutta lause katkesi. Oolavi tempasi häntä ryntäistä molemmin käsin, nosti korkealle ilmaan ja paiskasi hänet sieltä päänsä yli sohvaan seljällensä. Kuului rusahdus. Sohva oli musertunut kappaleiksi, jalat irtautuneet, selkämäpuut taittuneet. Sekasorron keskeltä näkyivät lakeijan kauhistuneet kasvot ja pelokkaina kiiluvat silmät, ja kuului hiljainen ähkyminen.