— "Suureksi mieheksi ilman omaa henttua!"
— "Hei, Oolavi!… Eikö sinulla todellakaan ole ominaista kultaa?"
Se pisti Oolavia. Luulo, että häntä ivataan niin arassa asiassa, olisi saanut hänet tällä hetkellä valehtelemaankin. Sitä alhaista sieluntilaa kehitti hänessä myös päihtymys, huumaus ja kuoleman kanssa leikkiminen. Hän oli valmis häpäisemään kaikkein pyhimpänsäkin. Joukko ivaili edelleen. Hän ärtyi.
Ja silloin polki hän lokaan jalojen tunteittensa viimeiset rippeet, muuttui elukaksi, kulautti lasinsa pohjaan ja ylvästeli:
— "Jos olisi rahaa niinkuin rakastajattaria, niin miljoneeria olisimme, ennen kun ehdimme huomenna rikastua… Tällä pojalla on henttu joka itkee, ja semmoinen henttu onkin, joita ei joka oksalta oteta!"
Hänet keskeyttivät riemuitsemisen huudot:
— "Hurrataan sitten Oolaville… Hällä on henttu!… Hurrataan!…"
— "Hurrataan!"
— "Hurrataan Oolaville!… Hurrataan!… Hurraa!"
— "Huraa!… Huraa!… Huraa!" — kaikui huuto. Vaanja jatkoi: