— "Onko sulia hyvä henttu?"
— "No on semmoinen, että sen joka sormi vastaa viittä tavallista tyttöä kaikkine hynttyinensä", — ylpeili Oolavi, karvaan palan noustessa kurkkuun ja Martvan nimen polttaessa hänen huuliansa. Hän toivoi, ettei sitä kukaan kysy. Sitä estääksensä hän renttuili, laulaen sen muaksi:
"Kullallani, joka on kaunis ja komiasta linnasta tuotu, on aitta rikas tavarasta ja suukkoihin huuli luotu."
— "Hei!" — hihkaisi hän laulunsa lopussa. Koko joukko toisti hihkaisun. Jotkut matkivat prissakkaa: Vaanja kertasi Oolavin viimeisen laulun ja toiset toistivat sen kaksi viimeistä säettä:
"On aitta rikas tavarasta ja suukkoihin huuli luotu."
Oolavi yritti kääntää puheen toisaalle, mutta Vaanja ehti ennen kysyä:
— "Eh, Oolavi! Missä sinun henttusi asuu?"
— "Sinä olet nuorukainen, kun sinulla on ominainen hilsu!… Mikä sen nimi on?" — yhtyi koko joukko. Kysymys satoi kysymyksen perästä. Yhtenä rähinänä kuului:
— "Missä sinun kultasi asuu?"
— "Mikä sen nimi on?"