Koko joukko nauroi sukkeluudelle. Oolavi joi ja päihtyi. Hän ei enää välittänyt härnäilemisistäkään. Kohottautuen muun joukon yläpuolelle antoi hän niiden jatkaa, tekeytyen välinpitämättömäksi. Sukkeluudet muuttuivat sekavaksi humuksi. Moni tuskin tiesi, mitä suustansa päästi. Joku lauloi välillä huonon kapakkalaulun, toinen hihkaisi sille. Harteva jatkoi kyselyänsä:
— "Onko se Iltamo sinun rakastajattaresi?"
— "Eeeei!" — vastasi Oolavi ylvästellen: "En minä semmoisesta katuharakasta huoli, joka ei osaa muuta, kuin omaa pyrstöään sukia… Se oli minulla, mutta minä annoin sille lähtöpassit näppiin ja sanoin että: vhiu."
— "Vhiu!" — vihelsi koko joukko, matkien Oolavin ylvästelevää liikettä.
— "Annoitko sinä Iltamolle passit pussiin!" — ihmetteli Horsma.
— "Älä lemmolla!" — ihailivat toiset.
Oolavi pöyhistyi. Hän huomasi nousseensa toisten silmissä sankariksi ja kerskui:
— "Ne semmoiset, kuin Iltamo, ovat minulle ainoastaan väliaikaisia… Minä muutan niitä, kuin paitaa päältä…"
Joukko oli ihastunut. Kateisia ääniä kuului:
— "Vai annoit sinä Iltamolle erokirjan?"