Häneltä pääsi haikea pitkä valitus. Hän alkoi hädissänsä ajatella kotiinsa palaamista semmoisena kuin oli, luopuen pankin ryöstöstä… Tuhlaajapojan iki-ihana kertomus kirkastui hänelle…
Mutta silloin muisti hän taas, että sekä Ranniston että Tuukkalan talojen täytyi hävitä, jos hän semmoisena palaisi… Hän näki isänsä, äitinsä, Martvan ja Ranniston, niiden tuskan ja epätoivon. Kauhu valtasi hänet kokonansa. Ajatukset tylsistyivät taas. Hiki valui virtana. Suuri elämän ristiriita repi häntä armottomin käsin.
Niin taisteli hän kauvan elämän hirmuisimmassa pimeydessä, epätoivo tulisena vuorena hartioilla. Hän koetti tehdä tiliä elämästänsä, eikä jaksanut. Ajatukset kääntyivät taas Martvaan. Hän muisti myös; ne illat, joina oli lukenut hänen kanssansa Harhaman saastaista kirjaa.
Viimein nousi hänessä uusi kysymys. Hän mietti:
— "Miten minä olen tähän tilaan joutunut?"
Eikä hän jaksanut sitä käsittää. Hän tutki ja tutki, mietti ja järkeili, mutta alussa turhaan.
Ja taas muisti hän tuhlaajapojan ja Martvan. Elämän inho täytti hänet ja hän halusi paeta koko elämää. Hän alkoi taas tutkia, mitä teitä hän oli nykyiseen tilaansa vajonnut, muisteli pienimmätkin tapahtumat, mietti niitä lopulta, ei itse asian selvyyden takia, vaan ikäänkuin saadaksensa ajatuksille jotain tehtävää, joka viihdyttelisi niitä, sammuttaisi niiden palon.
Silloin osui hänen silmiinsä Harhaman kirja. Salamannopeana iski häneen muisto, kuinka hän oli matkansa alkanut aivan sen kirjan sysäämänä ja kulkenut sen johtamana. Hän kauhistui, sieppasi kirjan pöydältä, ja paiskasi sen nurkkaan, kuin olisi se ollut tulikuuma kivi, tai inhottava, myrkyllinen käärme. Hänen vihansa leimahti sitä kohtaan. Hän syöksyi seisaallensa, polki riettaan kirjan jalkojensa alle, tallasi sitä ja raivosi epätoivoisena:
— "Sinä alhainen rietastelija!… Sinä kirjailijanarri, joka ostat jokapäiväistä leipääsi pääsi tyhjällä sisuksella… tietämättömyydelläsi ja elämäsi loalla…"
Hän käveli hetken kiihtyneenä huoneessansa. Silmiin sattui silloin pari muuta, oivallista romaania. Hänen vihansa kääntyi silloin niihinkin. Raivostuneena paiskasi hän ne lattialle nurkkaan ja huusi: