Yö synkkeni… Ylhäällä lenteli rietas käärme… Syys-yötä synkempi oli Oolavilla mieli. Suruissaan lausui hän enkelille:
— "Hänen äänensä sen minulle ilmoittaa!… Minä tunnen sen äänen… Se kuuluu kaikkialta… Se tunkee syvälle minun luihini… Se polttaa minun luuni… Kuka sammuttaa ne?…"
Hyvän ja pahan riemulaulut soivat vuortenkin sisässä… Yö pimeni…Kauhu kurkisti kuun takaa… Järkkymättömänä lausui Mikael:
— "Ääni on Hänen äänensä… Mutta sinulle sinun omilla teoillasi Hän puhuu… Astu siis nyt tuomiolle!… Nyt on jo suuri oikeuspöytä valmis. Sinun työsi siellä istuu tuomarina… siksi on se vanhurskas ja puolueeton… Töittensä jälkeen tuomionsa saavat Häneltä kaikki elämässä erehtyneet…"
Rietas käärme riemuitsi pimeydessä… Jumalan käsi painoi Oolavin tomuksi… Sortuneena ja synkkänä valitti hän kohtaloaan puhuen:
— "Ah, kurja, minkä hirvittävän ruoskan nyt olen itselleni valmistanut!… Minun työni ovat minun ruoskanani… Se ruoska kulkee siksi muassani, jos painun vaikka vuorten nivusiin…"
Mustasta kuunkehästä hikosi punainen veri… Veren-ääni huusi maan sisästä… Se valitti vuoren ytimissä… Oolavi huomasi murhamiehen merkin otsassansa… Suuri oikeuspöytä laittautui jo itsestänsä…Hänen elämänsä istui sen takana tuomarina… Se julisti hänelle suuren tuomionsa, sanellen sen polttavimmilla sanoilla:
— "Minä: työsi, olen tuomiosi… Mukanasi kuljen kaikkialla… Yöt päivät olen sinun taakkanasi… kun et voi riisua pois elämääsi… Jos minne menet, sinne leimanasi viet myös minut, oman elämäsi… Sen vuoksi kirottuna, rauhatonna on sinun kuljettava kaikkialla."
— "Nyt kyllä tunnen, että surkeuteni on suurempi kuin voin kantaa… Se on kuin raskas ikivuori, joka yöt päivät painaa minun harteitani alati kasvaen minun tuskistani…"
Yhä voimallisemmin huusi maasta veren-ääni… Kuu oli jo kamalan-verinen…