Suurena osotti Mikael tuomaria, sekä lausui tuomitulle:
— "Jos onkin tuomiosi kivikova, saat siitä syyttää omaa itseäsi, kun itse olet luonut tuomarisi… Vaan kaikki ei ole vielä menetetty: Käy Hänen luokseen!… Siellä taas armon saat…"
Synkkänä katsahti Oolavi sitä tietä, joka johtaa Luojan luo…Pelottavana pauhasi siellä Sinain vuori… Rietas käärme vartioitsi vielä tietä… Mieli vuoren painoisena vastasi hän enkelille:
— "Tie Hänen luokseen on liian pitkä ja välillä on, näet, suuri käärme, se vartioipi sinne vievää tietä…"
Korkeudesta soi silloin soitto… Enkelien joukot lauloivat soitonsäestyksellä:
"Kaikkivaltias olet Sinä, Jumala…
Sinä olet rikoksissa rangaistus…
Sinä olet lankeemuksessa sovitus…
Sinä poljet rikki käärmeen pään…
Sinä poistat käärmeen kääntyjän tieltä…
Suuri olet sinä ja hyvä."
Sävel pauhasi… Yö lähti jo orreltansa… Tähdistä tippui verivalon asemasta… Suurena lausui Mikael Oolaville:
— "Nyt kuulit Luojan suuren lupauksen… Siis siihen luottaen palaa oitis Häneen!…"
Vuoret huusivat, maa valitti… Etäällä pauhasi meren aalto…
Sortuneena, taakkansa raskauden tuntien lausui Oolavi enkelille:
— "Kun jalka raukeaa ja hartioilla on rikoksia hirvittävä vuori, on silloin turhaa paluutielle lähtö… Voi, Luoja asuu liian korkealla: Tään vuoritaakan kanssa sitä matkaa ei jaksa ihmishenki koskaan käydä… Siis: miksi yrittääkään turhaa työtä!…"