Yhä enemmän värisi neidon mieli. Hän vastasi surullisena:
— "Sinä arvaat sen."
— "No kyllä… koetan toki parastani… Siis pieni ihailtava lemmenkade on poskellesi nostanut sen punan, joka puhkee kukkaisena itkustasi…"
Nuori nainen suli Perkeleen osan-otosta. Hän lausui murhemielin:
— "Niin on… Minä olen onnettomin naisista."
— "Se, ken naisista on kaikkein kaunein, ei voikaan olla onnettomin… sillä naisista kaunein on myöskin onnellisin… Siispä suret suotta", — selitti suuri kiusaaja. Kiitollinen Iltamo huudahti hänelle:
— "Ai kun sinä olet hieno!… Vaan miksi minun sitte täytyy tuntea tätä tuskaa?"
Ylevällä, jumalallisella äänellä selitti Perkele:
— "Tuskaa on aina lemmen kaunis polku. On Eeva ainut, joka sitä tuskaa ei saanut maistaa. Mutta hänellä ei myöskään, sen tiedät, ollut varaa valikoida… Vaan sulle on se suuri onni suotu…"
Ihastuneena tarttui imartelun hurmaama nainen: