— "Puhutko totta?… Voinko valikoida? Ja saada kenen tahdon?"
— "Sinusta se riippuu, puhunko tässä totta: Jos tahdot valikoida — silloin puhuin totta…"
Puoli itseksensä huudahti Iltamo:
— "Minä tahtoisin… Vaan kaikista en huoli; jos en saa Oolavia, silloin olen ilman."
— "Ei itkemällä sulhasta saa koskaan… Vaan onhan käsissäsi kauniit tenhot: Siis käytä sitä, suurta kauneuttasi, ja lisää sitä pikku kiemailulla!… Kiemailukyvyn sulle antoi luonto… Siis älä hautaa maahan leiviskääsi…"
Hänen katseensa ja sanansa lumosivat nuoren neidon, joka huudahti ilosta:
— "Nyt huomaan, että sinä — kuka lietkin — ymmärrät naista, joka yksin suree… Toiset kiemailunkin tuomitsevat…"
Hartaana selitti Perkele:
— "Totta kai minun täytyy naista ymmärtää, kun häntä pitkän-pitkät aikakaudet olen avustanut miestä totutettaessa oikeaan ruokaan… juomaan… elintapaan ja taltutettaessa lemmen paulaan… Se kysyy voimaa… Mutta yhteisvoimin olemme toki aimo voiton vieneet: Hän, naisen 'valitsija', nyt jo juoksee kuin nöyrä orja… naisen käskyläisenä…"
Lemmenkateinen nainen ihastui… Hän huomasi puhujasta saavansa avun
Oolavia ottaessaan. Nopeasti lausui hän: