Tuonelan saunaa pestiin… Mutta jääkylmä oli saunankiuvas maanpäällä… Ei ollut valmis kapalovyö… eivät rievut puhtaiksi pestyt…
Martva hätäytyi… Se hätä joudutti sen hetken tuloa, jonka hän oli uskonut vielä olevan parin huomisen takana… Hätäytyneenä alkoi hän kiiruhtaa, mutta jalka ei ottanut enää totellaksensa… Kauhistuneena pysähtyi hän taivas-alla…
Jäinen tuuli puhalsi… Hautausmaalta vilkkuivat saunan-akkunan kylmät tulet… Jäisenä narahti saunan ovi… Sinä ovena oli nyt kalmiston veräjä…
Jo laskeutui tuskanmalja hänen huulillensa… Hän vapisi… Hän joi epätoivonsa maljoista katkerinta… Kädet hätäytyneinä ylösnostettuna supisi hän:
— "Voi, Herra Jumala!… Auta minua, Herra Jumala!… Auta minua ja säästä!"
Vilu veisasi suurta virttänsä… Äitiä palelsi… Pientä tulijaa odottivat kylmän liinat…
Hetki läheni…
Tuonelan neidot istahtivat jo hautakiville… Mieli oli apea, silmä eloton, käsi kylmä… Haikara lauloi, kuin surren armaintansa… Taivaalla suri enkeli. Se lausui Martvalle lohdutuksen:
— "Jumalan lähettämä malja on sinun onnesi… Se jalostaa henkesi… Juo siis rauhallisena!…"
Taas yritti Martva kahlata, mutta jalka tuskin nousi enää tiestä… Hätä yltyi… Se taas joudutti ajan tuloa… Hän hengitti hätäytyneenä… Eikä ollut lähellä ihmistä, ei ihmisasuntoa…