"Suuri olet Sinä, Jumala,
suuri ja viisas…
Sinä luot maailmoita tyhjästä.
Ihmisen Sinä luot tomusta.
Sinä olet viisaus ja voima."
Laulu pauhasi kaikkeudessa… Pilvenä vyöryi sen sävel… Se vyöryi kuin tuhansien pasuunien suusta sumuna puhallettu sävelpilvi, etsien äärettömyyden reunaa, mistä kaikuna palata… Kohisten lensi siinä pilvessä enkelijoukko… Tuskanmalja vaahtosi tulikirkasta hohdetta… Se hohde tippui veripisaroina maahan…
Sitä tuskanmaljaa tuotiin taas Ranniston taloon. Sen polttavin vaahto oli varattu heikon naisen juotavaksi.
Martva istui ja kampasi tukkaansa. Hän oli kalpea ja surullinen. Mieli oli tyhjä ajatuksista, silmä kyynelistä kuiva… Poskissa näkyivät taudin, katseessa surun jäljet… Hän ei tiennyt miksi kampasi. Mieli käski vain jotain tekemään. Hän kampasi kuin ajankuluksi… Kammatessansa hyräili hän surullisen "Litvan laulun" säveltä, hyräili sitä itseksensä, ei muille kuultavaksi.
Taivaalta laskeusi enkelijoukko alemma… Sävelpilvi vyöryi
tuulenkantamana, ryöpyten lentävän joukon edellä… Malja hohti…
Pisara tipahti siitä jo Martvalle ja koko Litvan väelle, erittäin
Ranniston ja Tuukkalan taloille:
Posti tuli. Se oli viimeinen Ranniston posti entisen isännänaikana… Kuihtunut, murheen murentama äiti toi sanomalehden Martvalle… Tämä keskeytti kampaamisensa ja katsahti sanomalehteen, ei lukeaksensa, mutta muuten ilman aikojansa… Isä, äiti, Tuukkala ja muut istuivat sanattomina. Koko talo oli kuin kolkko hauta, ihmiset elämänsä jo eläneitä vainajia.
Kärsimyksen maljasta pudonnut pisara oli jo Martvan huulilla. Äkkiä kalpeni hän… Käsi vapisi, kuin liina tuulessa… Sanomalehti aivan rutisi käden vapisemisesta… Katse muuttui hätäiseksi, epätoivoiseksi… Sana ei lähtenyt suusta… Hänestä tuntui kuin putoaisi taivas hänen päällensä… Koko ruumis alkoi vapista…Ajatus tylsyi… Hän katseli kuin kauhun iskemä ympärillensä vilkuen.
Äkkiä syöksyi hän ylös ja parkasi epätoivoisen, vihlovan:
— "Voo-i!"
Kaikki kauhistuivat… Tukka hajalla, kädet koholla vapisemassa syöksyi hän nopean askeleen eteen ja supisi, hätäisesti, lyhyesti yhä ympärilleen vilkuillen: