— "Isä!… Isä!… Voi!… Isä!"
Kaikki hätäytyivät. Äiti ja isä kiirehtivät tyrmistyneinä apuun.
Onnettoman tytön silmät vilkasivat pelokkaina… Ruumis vapisi…
Polvet horjuivat… Hän syöksyi taas pari nopeaa askelta eteenpäin,
pysähtyi jyrkästi, tuijotti eteensä ja parkaisi kauhean:
— "Voi, isä-kulta!"
Ei kukaan saanut sanaakaan suustaan. Rannisto tarttui tyttäreensä ja yritti puhua, mutta onneton lyyhistyi kokoon lattialle, parahtaen taas valtavalla äänellä:
— "Voi, isä-kulta!"
Sen huudettuansa hän meni tainnuksiin ja puhkesi hysteerisen raivoisaan itkuun. Tajuttomana nostettiin hänet vuoteelle.
Tuskanpisara punotti kauniina… Koko talo oli sen punaama…Ylhäällä kohisi enkelilaulujen pilvi… Siivekkäät laulajat veisasivat:
"Sinä olet vanhurskas.
Ei järky Sinun tuomiosi.
Et säästä Sinä ketään.
Sinä lyöt eksyneet polvillensa.
Sinä poltat väärän poroksi.
Sinun ruoskasi on armoton.
Sinä lääkitset sairaat tuskalla.
Sillä poltat Sinä pahan pois."
Sävelpilvi pysähtyi Ranniston talon kohdalle… Enkelijoukko leijaili pilvessä… Malja hohti tuskanpunaisena tulena… Tippa tipahti siitä tipan perästä ja kumminkaan ei sisältö vähennyt. Sitä riitti siinä, riitti kuin viulussa säveltä.
Ranniston talossa yltyi tuskan tulipalo. Läksiäisjuhlan katkerimmat juomat olivat vielä juomatta.