Kuivasti, suurena lausui Perkele:
— "Se on lemmen laki… Ei yksikään nainen sääliä saa toista, muutoin hän itse joutuu vanhanpiian huutoon, kun lemmenlahja lentää ohi suun… Siis älä odota, mutta toimi, puno paulaa! Se viisas on, ken korjaa aikanansa ihanan lemmenkukan taivas-alta… Minä sanon sulle: kaunis lemmenkukka on hennoin, hallan-arin kukkasista. Niin: lemmenkukka viihtyy ainoastaan sylin ja poven runolämpimässä… ja ainoastaan suuteloiden sade voi estää lemmenkukan kuivumasta…"
Iltamo muisteli lemmenkukkiansa… Niin moni oli niistä kuihtunut.
Puolittain surullisena puhui hän niitä muistellen:
— "Ken uskoisikaan että olet niin viisas!… Sinä tunnet kaikki arat lemmen seikat… Ah, uskon kaiken mitä äsken puhuit… Tai uskon enemmänkin: Useasti vie halla lemmenkukan sylistäkin… Minä tiedän sen… olen kokenutkin… Niin: suuteloiden vielä sataessa monen moni lemmenkukka kuihtuu…"
Korkeasti, osanotolla tarttui Perkele, kehottaen Iltamoa:
— "Siis käytä käsiäsi aikanansa ja sulje hento kukka syleilyihin ja vaali sitä huulen lämpimässä!"
Neuvo hellytti neidon mielen. Neiti Iltamo lausui ihastuneena:
— "Kiitos neuvostasi! Sinä varmaankin olet hieno kavaljeeri…"
— "En ole naista miellytellyt, siksi käy kukostelu minulta kömpelösti…"
Vilkkaana jatkoi suuren kiusaajansa miellyttelijä Iltamo puhuen: