— "Se onkin oikein!… Minäkään en pidä turhasta hienoudesta… Eikö totta, että olen hyvin luonnollinen… suora… enkä teeskentele, kuten Martva?"
Perkele alentui kiusattavansa sielun tasalle, imarrellen:
— "Minä näen sen. Jos minulla olisi sydän, niin varmaan siinä lempi leimahtaisi, kun katson naisellista suoruuttasi…"
Hän lopetti huoaten:
— "Onneksi toki sydäntä ei ole… Se seikka pelastaa minut joutumasta nyt toivottoman lemmen seikkailuun…"
Säälitellen tarttui Iltamo:
— "Voi sinua onnetonta!… Eikö sinulla ole sydäntä?… Varmaankin on nainen sen vienyt… Mutta millä sinä rakastat ja toimit, kun ei sydäntä ole?…"
Ihmisen ja suuren hengen välinen, ivanäytelmä jatkui… Hän, joka pitää ihmishenkeä ivanansa, todisti:
— "Toisten sydämellä minun täytyy kaikki tehtäväni tehdä…"
— "Minä säälin sinua… Näet siitä, että minulla on hyvä sydän… Ei Martva sinua varmaan säälisikään… Siis älä mene hänen puolellensa!" — lausui siihen Iltamo… Ihminen yritteli pettäjäänsä pettää.